Valmetin eli Metson massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin tulos laskee merkittävästi ensimmäisen vuosipuoliskon tasosta pääosin suuren, yksittäisen selluprojektin toimituksen viivästymisen ja sitä kautta ennakoitua korkeampien kustannusten vuoksi.
Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla Metso odottaa Valmetin liikevaihdon olevan edellisen vuosipuoliskon tasolla (1 345 milj euroa), mutta tulos ennen kertaluonteisia eriä laskee merkittävästi ensimmäisen vuosipuoliskon tasosta (55,5 milj. euroa).
Kyseessä on yksittäinen projekti, eikä sillä odoteta olevan laajempaa vaikutusta segmenttiin. Myös yhtiön paperi- ja energialiiketoimintojen käyttöasteet ovat olleet odotettua alhaisemmat.
Aiemman ohjeistuksen mukaan Metso odotti Valmetin liikevaihdon ja tuloksen ennen kertaluonteisia eriä laskevan merkittävästi vuoteen 2012 verrattuna. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla liikevaihdon ja tuloksen odotettiin olevan noin ensimmäisen vuosipuoliskon tasolla.
Metso ei muuta koko konsernin tulosohjeistusta. Liikevaihdon ja tuloksen (ennen kertaluonteisia eriä) vuonna 2013 Metso odottaa laskevan merkittävästi vuoteen 2012 verrattuna.