Asunnot ja kiinteistöt

Näitä asuntoja asuntosijoittajien kannatti omistaa

kerrostaloasunnotHiljentyvä asuntokauppa laski viime vuonna erityisesti vanhojen rivitaloasuntojen hintoja. Kerrostaloyksiöiden kohdalla tilanne oli aivan toisenlainen.

Ennakkotietojen mukaan asuntokauppoja tehtiin vuonna 2013 noin 13 prosenttia edellisvuotta vähemmän, kertoo kiinteistövälitysyritys Asuntoverkko sivuillaan.

Joillakin paikkakunnilla asuntomarkkinat olivat viime vuonna hyvin haasteelliset. Toisaalta koko vuoden tilastot osoittavat, että kokonaisuutena ei ole ryvetty aivan pohjalla”, Asuntoverkon hallituksen puheenjohtaja Tomi Sarlin toteaa.

Kasvukeskuksissa asunnot menivät viime vuonna hyvin kaupaksi. Erityisesti pienemmistä asunnoista oli jatkuvaa kysyntää, mikä näkyi myös toteutuneissa myyntihinnoissa. Kiinteistöt aiheuttivat enemmän haasteita. Kalliimmissa asuntotyypeissä muun muassa pankkien nihkeä lainananto jarrutti kauppojen syntymistä”, Sarlin sanoo.

Asuntoverkon mukaan kerrostaloasuntoja myytiin vuonna 2013 12 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Omakotitaloissa kauppamäärät laskivat 15 prosenttia ja rivitaloasunnoissa peräti17 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Rivitaloasunnoissa pienentynyt kysyntä välittyi hintoihin, Asuntoverkko toteaa. Vanhojen rivitaloasuntojen keskineliöhinnat laskivat joulukuussa 2013 koko maan tasolla noin 3,4 prosenttia saman vuoden tammikuuhun verrattuna.

Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat sen sijaan nousivat – alentuneesta kysynnästä huolimatta. Joulukuussa tammikuuhun verrattuna hinnat nousivat koko maan tasolla noin 7,7 prosenttia. Yksiöiden hinnat nousivat jopa 12,5 prosenttia, kaksioiden 6,2 prosenttia ja kolmioiden 7,2 prosenttia.

Kommentoi
Ylös
>