Indikaattorit

Teollisuuden suhdannetilanne heikenee edelleen

Elinkeinoelämän Keskusliiton suhdanneindikaattori osoittaa Suomen teollisuuden suhdannetilanteen heikkenevän edelleen. Suhdanneindikaattorin lukema on selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon.

Teollisuuden luottamusindikaattori laski tammikuussa saldolukuun -12, kun edellinen lukema oli -9, EK kertoo tiedotteessaan. Tuotanto-odotukset ovat varovaisen myönteiset, mutta tilauskanta on tuntuvasti alle keskimääräisen.

Tuotantokapasiteetin käyttöaste on pysynyt matalana. Tammikuussa vain 54 prosenttia vastaajista arvioi kapasiteetin olevan kokonaan hyödynnettynä.

Suomen teollisuusyritysten luottamus oli EK:n mukaan joulukuussa yhä tuntuvasti EU:n keskiarvoa matalammalla. Suhdannetilanne oli suotuisin Isossa-Britanniassa, Unkarissa ja Saksassa, heikoin Luxemburgissa ja Kyproksella.

”Kun tarkastelee tammikuun luottamusindikaattoreita, talouden käänteestä parempaan ei ole vielä viitteitä”, arvioi EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Synkimmältä näyttää rakentamisessa, sillä sen luottamusindikaattori laski lukemaan -29, kun edellisen kuukauden saldoluku oli -14. Yksityisissä palveluissa saldoluku painui nollaan, kun joulukuussa oltiin vielä plussalla saldoluvussa +5.

Vähittäiskaupan luottamusindikaattori osoitti tammikuussa saldolukua -9, kun joulukuun lukema oli -6.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös