Strategiat

Osakestrategi: Hajauta ja keskity osinkojen kasvattajiin

sijoitusstrategiaNordean varainhoidon osakestrategi Eero Färkkilällä on selvät ohjeet osakesijoittajille: Nyt on syytä hajauttaa osakesijoitukset huolellisesti ja etsiä osakesalkkuun voitonjakoaan kasvattavia yhtiöitä.

Osinkosijoittajalla on nyt hyvät ajat. ”On todennäköistä, että pörssiyhtiöiden yhteenlaskettu osinkopotti kasvaa lähelle vuoden 2007 ennätystä, jolloin osinkosumma nousi kahdeksaan miljardiin euroon ilman Nokiaa ja TeliaSoneraa”, Farkkilä kertoo Pörssisäätiön artikkelissa.

Analyytikkojen mukaan Helsingin pörssissä on lähes 15 yritystä, joiden osinkotuoton odotetaan ylittävän viisi prosenttia. Keskimääräisen osinkotuotonkin odotetaan asettuvan noin neljään prosenttiin.

Kaikki perinteiset hyvät osingomaksajat eivät Färkkilän mukaan ole osinkohelmiä tulevaisuudessa.

”Kannattaa miettiä, miten yhtiön osingonmaksukyky kehittyy jatkossa. Esimerkiksi Elisaa ja Orionia on totuttu pitämään hyvinä osinkoyhtiöinä, mutta Tiedolla saattaa olla paremmat edellytykset kasvattaa voitonjakoaan tulevina vuosina.”

Tuloskausi on nyt täydessä vauhdissa, ja esimerkiksi Fortum, Kesko ja Neste Oil ovat ilmoittaneet maksavansa analyytikkojen odotuksia suuremmat osingot vuoden 2013 tuloksistaan.

Helsingin pörssin keskimääräinen arvostustaso noussut kuitenkin jo pitkän aikavälin keskimääräiselle tasolle. Siksi nyt onkin syytä pitää poikkeuksellisen hyvää huolta hajautuksesta. Färkkilän mukaan keskittyminen harvoihin toimialoihin ja yrityksiin on nykyisessä tilanteessa tavallistakin suurempi riski.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös