Markkinakommentit

Amerikkalainen S&P-osakeindeksi nousi uuteen ennätykseen

Ukrainan kriisin hellittäminen sai Yhdysvaltojen S&P 500 –osakeindeksin nousemaan uuteen kaikkien aikojen ennätykseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi eilen, ettei Venäjä aio käyttää voimatoimia Ukrainassa kuin vasta viimeisenä keinona.

Putinin kommentti lievensi sijoittajien pelkoja Ukrainan kriisin mahdollisesta laajentumisesta. S6P-osakeindeksi nousi eilen peräti 1,5 prosenttia, mikä on suurin päivänousu yli vuoteen. Myös muut jenkki-indeksit olivat vahvassa nousussa.

S&P-osakeindeksi on nyt noussut kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen.

”Hyvin lyhyellä aikavälillä, kaikki mitä olemme nähneet markkinoilla, on liittynyt Ukrainaan”, sanoo Stifel Nicolaus & Co. yhtiön markkinastrategi Kevin Caron Bloombergille.

Caron huomauttaa kuitenkin, että viimeisten kahden viikon aikana osakekurssit ovat olleet nousussa lukuun ottamatta viime maanantaita. Sijoittajat uskovat, että Yhdysvaltojen talous jatkaa hyvää kehitystään ja ainoa kasvua häiritsevä tekijä on ollut huono sää.

Myös sijoittajien tunnelmia mittaava CNNMoney –lehden Fear and Greed –mittari osoittaa että sijoittajat luottavat nyt osakemarkkinoiden kasvuun. Mittari kävi maanantaina tasolla ”neutraali” mutta palasi ”Greed”-tasolle, mikä tarkoittaa sijoittajien olevan luottavaisia osakemarkkinoiden kehitykseen.

Katso miltä Fear & Greed -indeksi näyttää tästä linkistä.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös