Makrotalous

PTT: Suomen talouskasvu vaisua

Suomen talous kasvaa vaivaiset 0,8 prosenttia vuonna 2014, ennustaa Pellervon taloustutkimus.

PTT:n mukaan kasvun saavat aikaan nettovienti, kone- ja laiteinvestoinnit ja yksityinen kulutus. Ensi vuonna talouskasvu kuitenkin nopeutuu 1,6 prosenttiin. Sekään ei ole vielä sellaista kasvua, joka tukisi työttömyysasteen laskua.

Maailmantalouden kasvu on kuitenkin hyvässä vedossa.

”Maailmantalouden kasvu kiihtyy vuonna 2014. Yhdysvallat on edelleen maailmantalouden veturi ja sen kasvu vetää mukaansa myös muut taloudet. Kasvu etenee vuoden 2014 aikana lähes kaikissa merkittävissä kansantalouksissa, kun pitkään varjojen mailla vaeltaneen euroalueen talous lopulta kasvaa”, PTT kertoo.

Pellervon taloustutkimus toistaa sen ikävän viestin, minkä monet muutkin talousviisaat ovat viime viikkoina tuoneet esiin; Suomi ei pääse mukaan maailmantalouden kasvun vauhtiin.

”Suomen kyky saada kiinni positiivisista virtauksista on kuitenkin ollut hyvin heikko. Vuoden 2013 jälkipuoliskon talouskasvu oli odotuksia heikompaa. Talous ei lähtenyt muun maailman vanavedessä kasvuun, joten käänne on edessä”, PTT kertoo.

Tutkimuslaitoksen mukaan Suomelta puuttuvat uudet ideat ja tuotteet puuttuvat.

Suomi tarvitsisi tukea myös Venäjän kasvusta, mutta ensi vuoden talouskasvuun liittyy kuitenkin merkittäviä riskejä:

”Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka on linjassa lyhyen aikavälin valtapoliittisten tarkoitusperien kanssa, mutta jyrkässä ristiriidassa taloudellisen menestyksen tavoittelun kanssa. Venäjän talouden heikko kehitys vaikuttaa suoraan Suomen vientiin.”

Kommentoi
Ylös
>