Evli digital banneri 02
Sijoitusideat

Inderes antaa Aspon osakkeelle ostosuosituksen

Monialayhtiö Aspo antoi tällä viikolla positiivisia ennakkotietoja tuloksestaan. Analyysitalo Inderesin mukaan Aspo on nyt tulosnäkymiinsä nähden houkuttelevasti hinnoiteltu osake.

Alustavien tilintarkastamattomien tietojen mukaan Aspo-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 108 miljoonaa euroa (tammi-maaliskuu 2013: 112,3 Me) liikevoiton kasvaessa merkittävästi ollen 3,8 miljoonaa euroa (0,9).

Liiketoiminnoista ESL Shipping, Kaukomarkkinat ja Telko paransivat merkittävästi liikevoittoaan. Leipurin paransi kannattavuuttaan leipomoraaka-aineissa, mutta konetoimitusten myöhemmästä ajoittumisesta johtuen Leipurin-liiketoiminnan liikevoitto laski ensimmäisellä neljänneksellä vertailujaksoon verrattuna. Aspo-konsernin liiketoiminnoille kuulumaton liiketappio kasvoi vertailukauteen verrattuna.

Analyysitalo Inderesin mukaan Aspon tulos on alkuvuoden aikana kehittynyt odotuksiamme paremmin ja etenkin Venäjän osalta kehitys on kriisistä huolimatta ollut vahvaa.

Monialayhtiön ohjeistus vaikuttaa Inderesin näkemyksen mukaan varovaiselta. Näin Inderes toteaa Nordnetin aamukatsauksessa:

”Aspo ohjeisti Q4’13 yhteydessä parantavansa liikevoittoa vuonna 2014. Pidimme ohjeistusta jo tuolloin hyvin varovaisena ja nyt annettujen ennakkotietojen perusteella ohjeistus tuntuu entistäkin varovaisemmalta, sillä ennakkotietojen perusteella odotamme liikevoiton lähes kaksinkertaistuvan. Uskomme Aspon nostavan ohjeistustaan myöhemmin tänä vuonna ja mahdollisesti vielä kevään aikana.”

Aspon osakkeen ajurina Indersin mukaan tulevat lähikvartaaleina toimimaan konsernin voimakas tuloskasvu, supistuvat riskipreemiot Venäjään liittyen, Leipurin listautuminen ja spekulaatio listautumisesta saatavien varojen käytöstä.

Aspon arvostustaso on näkymiin nähden houkutteleva, Inderes toteaa.

”P/E kertoimet kahdelle seuraavalle vuodelle ovat 12x ja 10x, vastaavien osinkotuottojen ollessa noin 7,5 prosenttia.”

Inderes nostaa Aspon suosituksen tasolta ”lisää” tasolle ”osta”. Lisäksi tavoitehinta nousee aiemmasta 5,9 eurosta 6,5 euroon.

Seuraa SalkunRakentajaa sosiaalisessa mediassa:

Facebook: https://www.facebook.com/salkunrakentaja

Twitter: https://twitter.com/SalkunRakentaja

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös