Lemminkäinen raportoi toisella vuosineljänneksellä hyvän tuloksen. Tulosparannuksen taustalla olivat yhtiön tekemät tehostamistoimet.
Lemminkäisen tällä viikolla julkaisema toisen vuosineljänneksen osavuosikatsaus oli analyysitalon näkemyksen mukaan hyvä. Tulosparannus myös lisää uskoa Lemminkäisen tuloskäänteeseen.
”Yhtiön tulos parani selvästi vertailukaudesta, mitä selittää vertailukautta parempi kysyntätilanne ja erityisesti säästö- ja tehostustoimien vaikutukset. Yhtiö säilytti tulosohjeistuksen jatkuvien toimintojen osalta odotetusti ennallaan”, Inderes toteaa Nordnetin aamukatsauksessa.
Inderes odotti tuloskäänteen johtavan myös positiiviseen tulosreaktioon. Kurssinousu jäi kuitenkin vaisuksi.
Segmenteistä iloisimman yllätyksen tarjosi Suomen Talonrakentaminen, jossa 135 miljoonan euron liikevaihto ylitti selvästi Inderesin 110 miljoonan euron ennusteen.
Lemminkäisen tekemä tulosparannus on kuitenkin analyysitalon mukaan merkittävä kaikissa segmenteissä.
”Tulosparannusta selittää eritoten toteutetut säästö- ja tehostustoimet, parempi myynnin katerakenne ja volyymikasvu. Myös yhtiön tilauskannan kasvu oli edelleen vahvaa ja kasvoi Q2:lla 6 % vertailukaudesta. Vahva tilauskanta antaa yhtiölle hyvät lähtökohdat lähivuosien tulosparannusta ajatellen”, Inderes toteaa.
Inderesin mukaan toisen vuosineljänneksen raportti vahvistaa analyysitalon uskoa tuloskäänteen onnistumisesta ja yhtiön rahoitusaseman asteittaisesta tervehtymisestä.
”Osakkeen arvostustaso on lisäksi painunut houkuttelevan alhaiseksi tulospotentiaaliin nähden”, Inderes toteaa. Tasepohjainen arvostuskerroin P/B on tällä hetkellä noin 0,74. Viimeisten 12 kuukauden sijoitetun pääoman tuotto on ollut vain hiukan plussalla 0,2 prosentissa.