Handelsbanken laskee Neste Oilin suosituksen tasolle ”Vähennä”.
Neste Oilin osake on noussut kuukauden aikana vajaat viisi prosenttia. Yhtiö on esitellyt uusia toimia, joilla se tähtää tehokkuuden parantamiseen ja kustannusten laskuun, Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan.
Suoriin kustannussäästöihin yhtiö pyrkii yhdistämällä Naantalin ja Porvoon jalostamoiden tuotantojaan. Lisäksi Neste Oil aloittaa yt-neuvottelut, joiden tuloksena saattaa olla 250 henkilön vähennykset.
Lisäksi Neste Oil aikoo kasvattaa tuotantoaan perinteisessä öljynjalostuksessa investoimalla siihen 500 miljoonaa euroa lisää rahaa.
Handelsbankenin mukaan Neste Oil pyrkii investoinnillaan parantamaan Porvoon PL4-yksikön tehokkuutta sekä tekemään Naantalin jalostamosta viidennen tuotantolinjan jalostustoiminnalle.
Neste Oilin toimet ovat pankin mukaan tarpeellisia, koska eurooppalainen öljynjalostus on jatkuvan paineen alla. Yhtiön kaavailemat muutokset eivät kuitenkaan tuo säästöjä lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä.
Lisäksi Neste Oilin osake on jo noussut korkealle. Handelsbankenin arvion mukaan osakkeen kurssiralli on tältä erää ohi. Osake olikin tänään keskiviikkona selvässä laskussa – osakekurssi laski yli viisi prosenttia, päätyen hieman yli 16 euron hintaan.
Handelsbanken säilyttää Neste Oilin 15,5 euron tavoitehinnan mutta laskee suosituksen tasolle ”vähennä” aiemmalta ”lisää”-tasolta.