Varainhoitoyhtiö Front painottaa osakesuosituksissaan voimakkaasti euroalueen ulkopuolisia maita.
Euron heikentyminen päävaluuttoja vastaan oli syyskuussa kehittyvien markkinoiden kurssien laskun ohella merkittävä seikka, toteaa Front kuukausikatsauksessaan.
Euron heikentyminen on yksi tämän hetken keskeisimpiä finanssimarkkinoilla tapahtuvia muutoksia. Euron heikentymisestä on tulossa varainhoitotalon mukaan pitkäaikainen ilmiö.
”Heikentyminen on muuttunut lähes trendinomaiseksi ja alkaa vaikuttaa siltä, että valuuttamarkkinoilla euron heikkoudesta tulee pidempiaikainen ilmiö”, Front toteaa.
Keskuspankit luovat epävarmuutta
Teollisuusmaissa epävarmuutta on lietsonut jälleen keskuspankkien rahapolitiikkaan liittyvä spekulaatio.
Markkinoilla on aistittavissa lisääntyvää epävarmuutta Euroopan talouskehitystä kohtaan.
Frontin mukaan Euron heikkenemisen lisäksi Euroopassa suhdannekuva on synkentynyt alkusyksyllä ja mm. yritysten suhdannebarometrit ovat heikentyneet.
”Tämä on luonut epävarmuutta yritysten tulosnäkymistä, eikä EKP:n epäselvä kannanotto lokakuu alun kokouksessaan tulevien poikkeustoimien laajuudesta selkeyttänyt tilannetta. Luottamus EKP:n päättäväisyyteen deflaation vastustamisessa on saanut ainakin lievän kolauksen”, Front toteaa.
Yhdysvalloissa epävarmuutta puolestaan luo pelot kiristyvästä rahapolitiikasta. ”Yhdysvalloissa talouden indikaattorit ovat alkusyksyllä vahvistaneet kuvaa talouskasvun nopeutumisesta samalla, kun työllisyystilanne on jatkanut parantumistaan. Vaikka FED:n pääjohtaja on hillinnyt korkopelkoja, markkinoiden spekulaatio FED:n koronnostojen alkamisesta on ollut osakemarkkinoiden epävarmuuden lähteenä”, Front toteaa.
Osakkeet kalliita kehittyneissä talouksissa
Talouskehityksen epävarmuuden lisäksi sijoittajien huolena on osakkeiden korkea arvostus teollisuusmaissa.
Frontin mukaan teollisuusmaiden arvostustasoja perustelee lähinnä ultrakeveä rahapolitiikka ja korkojen mataluus teollisuusmaissa. ”Tulosten paraneminen taas edellyttää suhdanteiden selvää vahvistumista, jotta yritysten tuloskasvu perustuisi liikevaihtojen kasvuun eikä vain kulusäästöihin”, Front arvioi.
Yritysten tuloskasvun rajat ovat kuitenkin tulossa vastaan, suhdannekehitystä jarruksi on muodostumassa yksityisen sektorin liian alhainen säästäminen.
”Vielä ei olla kriittisellä tasolla (säästämisen mataluuden osalta), mutta parhaimmillaan osakemarkkinoiden vahva kehitys (kuten 1999-2000 ja 2006-07) voi jatkua vielä muutaman vuoden”, Front toteaa.
Euroalueen epävarmuudesta johtuen varainhoitoyhtiö painottaa osakesuosituksissaan voimakkaasti euroalueen ulkopuolisia maita.
”Ainoastaan Saksa on ylipainossa. Pohjoismaat ovat edelleen lievässä ylipainossa, kuten myös Iso-Britannia. Sekä Japani että Yhdysvallat ovat likimain neutraalipainossa, sillä erityisesti yhdysvaltalaisten osakkeiden arvostustasot alkavat olla haastavia”, Front toteaa.