Yritysuutiset

Ramirent antoi tulosvaroituksen

Öljyn hinnan romahdus vaikuttaa konevuokraajan näkymiin.

Ramirentin toimitusjohtajan Magnus Rosénin mukaan yhtiön päämarkkinoilla kasvavan geopoliittisen epävarmuuden ja nopeasti laskevan öljyn hinnan johdosta neljännen neljänneksen liikevaihto laskee lievästi verrattuna vuoden 2013 neljänteen neljännekseen.

“Tämän takia rajoitamme vuokrauskalustoon kohdistuvia investointeja. Lisäksi toteutamme lisätoimenpiteitä parantaaksemme suorituskykyämme. Uudelleenjärjestelyillä ja alaskirjauksilla arvioidaan olevan neljän miljoonan euron negatiivinen vaikutus vuoden 2014 neljännen neljänneksen EBITA-liiketulokseen”, toimitusjohtaja jatkaa

Ramirent arvioi vuoden 2014 neljännen neljänneksen liikevaihdon laskevan lievästi verrattuna vuoden 2013 neljänteen neljännekseen.

“Toimenpidesuunnitelmat on otettu käyttöön ja lisäksi uudelleenjärjestelyt ja alaskirjaukset, jotka ovat yhteensä noin neljä miljoonaa euroa vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä, vaikuttavat negatiivisesti vuoden 2014 EBITA-liiketulokseen. Vuoden 2014 bruttoinvestointien pitkäaikaisiin varoihin ilman yritysostoja arvioidaan olevan noin 10 % alle vuoden 2013 tason”, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Ramirent julkaisee vuoden 2014 tuloksen 12.2.2015.

Yhtiön osakekurssi romahti tulosvaroituksen johdosta yli seitsemän prosenttia. Ramirentin markkina-arvosta on puolen vuoden aikana sulanut jo yli 22 prosenttia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös