Yritysuutiset

Stockmann ei yltänyt odotuksiin – edessä rajut tehostamistoimet

Stockmann ei yltänyt viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä markkinoiden tulosodotuksiin. Yhtiöllä on edessään rajut toimenpiteet.

Stockmannin osavuosikatsaus oli markkinoille pettymys. Viimeinen vuosineljännes on kauppaketjulle perinteisesti vahva. Viimeinen kvartaali olikin voitollinen, liikevoittoa kertyi 12 miljoonaa euroa.

Yhtiöltä odotettiin kuitenkin noin 16 miljoonan euron tulosta, kertoo Nordea markkinakommenteissaan.

“Vuosi 2014 oli Stockmannille vaikea erityisesti päämarkkinoillamme Suomessa ja Venäjällä. Kaupan alalla eletään haastavia aikoja, eivätkä omat toimemme olleet riittäviä vastaamaan heikkoon talouskehitykseen ja kilpailutilanteen muutoksiin. Vuoden viimeisen neljänneksen aikana ennätysalhainen ruplan kurssi Venäjällä heikensi Stockmannin tulosta entisestään”, toteaa Stockmannin toimitusjohtaja Per Thelin.

Yhtiö ehdottaa odotetusti, että osinkoa ei viime vuodelta makseta lainkaan.

Vaikean vuoden jälkeen edessä ovat tehostamistoimet.

Stockmannin tehostamistoimien avoitteena on 50 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt. Tehostamisohjelma sisältää suunniteltuja tavaratalojen sulkemisia sekä useita toimenpiteitä kustannusten ja varastojen pienentämiseksi.

Yhtiön tavoitteena on nopeuttaa ja yksinkertaistaa tukitoimintojen prosesseja, kehittää yhteistyömalleja tavarantoimittajien kanssa sekä uudistaa organisaation toimintatapoja, jotta kaikki toiminnot tukisivat entistä paremmin myyntiä ja asiakaspalvelua uuden strategian mukaisesti.

Keskeinen osa tehostamisohjelmaa on tavarataloverkoston laajuuden arviointi. Stockmann suunnittelee neljän tappiollisen tavaratalonsa sulkemista. Tavarataloista kolme sijaitsee Mega-kauppakeskuksissa Moskovan alueella Venäjällä. Tavoitteena on sulkea tavaratalot vuoden 2016 loppuun mennessä, jonka jälkeen Stockmann keskittyisi Venäjällä kahteen lähempänä Moskovan keskustaa sijaitsevaan tavarataloonsa sekä Pietarin ja Jekaterinburgin tavarataloihin.

Lisäksi Stockmann harkitsee tavaratalon sulkemista Oulussa, jossa tavaratalon nykyinen vuokrasopimus umpeutuu alkuvuonna 2017. Tämän johdosta Stockmann käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat Oulun tavaratalon koko henkilökuntaa. Tällä hetkellä tavaratalossa työskentelee noin 230 henkilöä, joista kokoaikaisia työntekijöitä on noin 90.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös