Amerikkalainen pääoma siirtyy nyt ryminällä vanhalle mantereelle.
CNNMoney kertoo, että amerikkalaisista sijoitusrahastoista siirtyi maaliskuussa yhden viikon aikana 3,9 miljardia dollaria pääomia eurooppalaisiin osakerahastoihin.
Yksistään maaliskuun ensimmäisen puolikkaan aikana on pääomia siirtynyt Yhdysvalloista Eurooppaan enemmän kuin koko helmikuussa ja kolme kertaa enemmän kuin tammikuussa.
Pääomien vyöry Eurooppaan on nostanut tietenkin myös osakekursseja. Esimerkiksi Saksan DAX-osakeindeksi on noussut vuoden alusta jo 22 prosenttia.
Syy sijoittajien Eurooppa-huumalle on selvä. Euroopan keskuspankin aloitettua massiivisen rahapolitiittisen elvytyksen, on euro heikentynyt suhteessa dollariin. Heikentynyt euro on tehdyt osaltaan eurooppalaiset osakkeet houkutteleviksi amerikkalaissijoittajien kannalta.
Pääomien virta saattaa Eurooppaan saattaa jatkua edelleen. Merrill Lynchin sijoitusrahastojen salkunhoitajille tekemä kysely paljastaa, että 63 prosenttia salkunhoitajista aikoo sijoittaa lisää Eurooppaan tänä vuonna.