Dark Mode Light Mode

Handelsbanken nostaa Nokian osakkeen tavoitehintaa rajusti

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Handelsbanken uskoo Nokian Alcatel-Lucent -kaupan parantavan yhtiön kilpailukykyä.

Jos Alcatel-Lucentin intergrointi onnistuu, Nokian pitkän aikavälin näkymät paranevat huomattavasti, arvioi Handelsbanken.

”Aeimmin olemme todelleen, että Nokian mahdollisuudet kilpailla yksin tutkimus- ja kehitystoiminnassa Ericssonia ja Huaweita vastaan ovat ohuet. AlcatelLucentin kanssa Nokia ottaa kuitenkin suuren loikan tuoteportfolion laajentamisessa, mikä kasvattaa sen suhteellista vahvuutta”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.

Nokian toimitusjohtaja on Handelsbankenin mukaan tehnyt onnistuneita ratkaisuja ja toisaalta Alcatel-Lucent on tottunut jatkuviin uudelleenjärjestelyihin. ”Nämä yhdessä ennakoivat sitä, että lopputulos voi olla hyvä”, Handelsbanken uskoo.

Alcatel-Lucentin langattomat operaatiot auttavat Nokiaa kasvattamaan markkinaosuuksia Yhdysvalloissa ja Kiinassa – tosin Yhdysvalloissa Nokialle menee jo nyt hyvin, Handelsbanken toteaa.

Handelsbanken nostaa Nokian suosituksen tasolle ”Lisää”, aiemmalta ”Vähennä”-tasolta. Tavoitehintaa pankki nostaa rajusti aiemmasta 6,4 eurosta 8,5 euroon.

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *