Suomeen rekisteröidyistä osakerahastoista pääomia lunastettiin kesäkuussa nettomääräisesti 337 miljoonaa euroa.
Kaiken kaikkiaan Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin kesäkuun aikana nettomääräisesti 533 miljoonaa euroa, kertoo Finanssialan Keskusliitto tiedotteessaan.
Lisäksi rahastopääomien yhteenlaskettu arvo laski epäedullisen markkinakehityksen seurauksena. Yhteenlaskettu rahastopääoma oli kesäkuun lopussa yhteensä 97,4 miljardia euroa. Sijoitusrahastojen pääomat ovat kuitenkin kasvaneet rajusti viimeisen 20 vuoden aikana, kuten alla olevasta kuvaajasta näkyy.

Eniten pääomia lunastettiin osakerahastoista, jotka menettivät nettomääräisesti 337 miljoonaa euroa.
Lyhyen koron rahastoista lunastettiin 304 miljoonaa euroa ja pitkän koron rahastoista 114 miljoonaa euroa. Sen sijaan yhdistelmärahastoihin sijoitettiin uutta pääomaa nettomääräisesti 120 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 102 miljoonaa euroa.
Kesäkuu oli sijoittajan kannalta synkkä. Kiinan osakemarkkinoilla nähtiin jyrkkä kurssipudotus ja Kreikan pattitilanne jatkui.
”Ei-äänten voitto tarkoittaa epävarmuutta markkinoille mutta myös epävarmuutta kreikkalaisille. Paljon riippuu Euroopan keskuspankin hätärahoituksesta, jolla on toistaiseksi pidetty kreikkalaiset pankit pystyssä. Ilman EKP:n tukea kreikkalaispankeilta saattavat loppua eurot hyvinkin pian”, summaa Finanssialan Keskusliiton analyytikko Elina Salminen.