Markkinakommentit

Joukkolainojen tuotot ovat nousussa

Pitkät korot jatkavat nousuaan ja dollari vahvistuu edelleen suhteessa euroon, sanoo Pictet Wealth Managementin päästrategi Christophe Donay.

Osakemarkkinoiden uusi nousu lokakuun alun jälkeen näyttää nyt laantuneen. Lisänousu riippuu yhtiöiden tulosennusteista. Kehittyneiden markkinoiden valtionlainojen tuotto on nousussa, kun deflaatiopelot ovat hälvenneet ja Yhdysvaltain keskuspankin koronnosto joulukuussa vaikuttaa todennäköiseltä.

Osakemarkkinoiden nousun taustalla oli se, että liian negatiiviset käsitykset maailmantalouden tilasta ja etenkin Kiinasta laantuivat. Luvut näyttävät osoittavan, että maailmantalouden perustekijät ovat kunnossa, vaikka kasvu ei ole päässyt vauhtiin.

Valtionlainat jäivät osakemarkkinoiden noususta jälkeen. Yhdysvaltain 10 vuoden valtionlainojen tuotto nousi aluksi vain loivasti. Viime aikoihin asti osittain alhaiseen öljyn hintaan liittyvät deflaatiopelot pitivät pitkiä korkoja alhaalla.

Tämä muuttui, kun viimeviikkoisten tietojen mukaan työpaikkoja syntyi Yhdysvalloissa hyvin. Samaan aikaan Janet Yellenin kommentit nostivat Yhdysvaltain joulukuisen koronnoston todennäköisyyttä. Yhdysvaltain valtionlainan tuotto hyppäsi 2,33 prosenttiin (lokakuun puolivälissä 1,97 %) ja Saksan valtionlaina nousi 0,70 prosenttiin (0,44 %).

Pictet Wealth Management uskoo pitkien korkojen nousevan Yhdysvalloissa vähitellen noin 2,7 prosenttiin vuoden 2016 loppuun mennessä. 10 vuoden valtionlainojen tuotto näyttää heikolta tänä vuonna (vain 2 %), mutta pysyy luultavasti houkuttelevana salkkujen suojaamiskeinona osakemarkkinoiden äkkiliikkeiltä.

Eri suuntiin kehittyvien rahapolitiikkojen takia dollari vahvistunee euroon verrattuna.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös