Yritysuutiset

Stockmann myy tavaratalotoimintansa Venäjällä

Stockmann on allekirjoittanut sopimuksen Venäjän tavaratalotoimintansa myymisestä Reviva Holdings Limited -yhtiölle.

Reviva omistaa kansainvälisen Debenhams-tavarataloketjun venäläisen franchising-yhteistyökumppanin, Debrussin.

Yrityskaupan seurauksena Stockmann keskittyy kiinteistöliiketoimintaansa Venäjällä ja jatkaa Nevsky Centre -kauppakeskuksen omistajana Pietarissa.

Reviva ostaa Stockmann Oyj Abp:n venäläisen tytäryhtiön, AO Stockmannin koko osakekannan. Kauppahinta on 5 miljoonaa euroa ja se maksetaan käteisellä. Revivalle siirtyy myös Venäjän tavaratalojen merkittävät vuokravastuut. Tavoitteena on, että kauppa saatetaan päätökseen 31.1.2016. Kaupan toteutuminen edellyttää Venäjän kilpailuviranomaisen hyväksyntää ja vuokratakausten siirtoa ostajalle.

Kaupasta johtuen Stockmann kirjaa viimeiselle vuosineljännekselle 2015 noin 75 miljoonan euron kertaluontoisen kulun, joka on arvioitu tämänhetkisen valuuttakurssin mukaan.

Stockmannin näkymät ja tulosennuste vuodelle 2015 säilyvät ennallaan. Yrityskauppa parantaa yhdessä käynnissä olevan tehokkuusohjelman kanssa Stockmannin kannattavuutta vaiheittain vuodesta 2016 alkaen.

”Tavaratalotoimintamme Venäjällä on ollut kannattamatonta usean viime vuoden ajan, ja merkittävästi heikentynyt rupla on syventänyt tappioitamme. Stockmannin tavoitteena on tuloksen kääntäminen kannattavaksi, ja siksi olemme päättäneet luopua koko tavarataloliiketoiminnastamme Venäjällä. Suunniteltu kauppa mahdollistaa niin asiakkaillemme kuin henkilöstöllemme toiminnan jatkuvuuden Venäjällä, mikä on meille erittäin tärkeää”, Stockmannin toimitusjohtaja Per Thelin sanoo.

Stockmannin tavarataloliiketoiminnan liikevaihto Venäjällä oli noin 240 miljoonaa euroa ja liiketappio 26 miljoonaa euroa vuonna 2014. Toiminta kattaa seitsemän tavarataloa (5 Moskovan alueella, 1 Pietarissa ja 1 Jekaterinburgissa), outlet-myymälän, logistiikkakeskuksen sekä hallinto- ja tukitoimintoja pääosin Moskovassa. AO Stockmannin palveluksessa on noin 2 300 työntekijää, jotka siirtyvät uuden omistajan palvelukseen.

Stockmann Spb Centre LLC -tytäryhtiö, joka omistaa Stockmannin kauppakeskuskiinteistön Pietarissa, pysyy Stockmannin omistuksessa. Jäljellä olevat Lindexin myymälät Venäjällä suljetaan suunnitelmien mukaisesti kesään 2016 mennessä.

Kommentoi
Ylös
>