Kumppaniblogit

Mikä sijoittamisessa on vaikeaa?

Sijoittamisessa ei ole vain yhtä vaikeaa asiaa.

Minulle jää kuitenkin sellainen vaikutelma, että useat sijoittajat keskittyvät löytämään tulevia kurssiraketteja sekä arvaamaan markkinan tulevaa suuntaa. Nämä ovat toki vaikeita kysymyksiä, mutta kuitenkin tavallaan helppoja asioita (arvaaminen). On helppoa ostaa osaketta; riittää kun painat ostonappulaa. Markkinan suunnasta on helppoa muodostaa mielipide ja toimia sen mukaisesti.

Vaikeaa sijoittamisessa on olla ostamatta optimistisesti hinnoiteltuja riskisijoituksia, kun kaikki muutkin ostavat, ja kurssinousulle ei näy vaihtoehtoa. Vuonna 2015 laskin salkkuni riskitasoa, kun halusin olla varautunut heikomman markkinatilanteen olosuhteisiin. En tiennyt, milloin markkina laskee tai kuinka paljon, mutta tein silti päätöksen, koska se oli mielestäni rationaalinen.

Vaikeaa sijoittamisessa on ostaa osakkeita, kun lasku näyttää jatkuvan eikä käännettä parempaan ole näköpiirissä.

Vaikeaa sijoittamisessa on tehdä rationaalisia päätöksiä. Sijoittajan ei koskaan pitäisi ottaa riskiä, jota ei ymmärrä tai joka voi huonossa tapauksessa ajaa sijoittajan suuriin vaikeuksiin.

Ostin perjantaina lisää osakkeita, vaikka en tiedä, tarjoutuuko jatkossa parempia ostotilaisuuksia. Käytin osan vararahastosta ja olen valmis lisäostoihin, jos kurssilasku jatkuu. En siis ota kantaa markkinoiden suuntaan, ja tämä näyttää olevan kokeneille sijoittajille erittäin vaikeaa. Minulla on hento mielipide asiasta, mutta en tietenkään perusta sijoituksiani sen varaan, koska voin aivan hyvin olla väärässä. Parasta on olla varautunut hyvään sekä huonoon markkinakehitykseen.

Mika Hyttinen, sijoituskirjailija
Artikkeli on alun perin julkaistu Tinpie-sivustolla 16.1.2016.
Kommentoi
Ylös
>