Sijoitusstrategiat

Sijoituskonkarit löivät arvo-osakkeilla indeksin reippaasti

Lindstömien arvosijoittamiseen ja lähes 100 prosentin sijoitusasteeseen keskittyvä experttisalkku on yhdeksän vuoden ikäinen. Sijoituskonkareiden alkupääoma oli 100 000 euroa, joka toukokuuhun 2007 mennessä oli mukaan kokonaan sijoitettu osakkeisiin.

”Alkupääoma on kuluvan vuoden loppuun mennessä karttunut osinkoverojen jälkeen 76 prosenttia, mikä vuotuisena tuottona korkoa korolle -periaatteen mukaan on vajaat seitsemän prosenttia”, Lindströmit toteavat Nordnetin katsauksessaan.

”Tämä saattaa ehkä jonkun mielestä tuntua melko vaatimattomalta tuotolta. Tosiasia on kuitenkin, että pörssiosakkeiden keskimääräinen tuotto osinkoineen on painorajoitetun hintaindeksin mukaan vastaavalta ajalta vain hieman yli 30 prosenttia eli runsaat kolme prosenttia vuotta kohti”, Lindströmit painottavat.

Lisäksi tarkastelukauteen sisältyy kaksi hyvin poikkeuksellista tapahtuma, finanssikriisi ja velkakriisi, joista finanssikriisin aiheuttama pörssiromahdus vuonna 2008 oli kaikkien aikojen jyrkin koko maailman mittakaavassa.

Lindströmien mielestä expertttisalkun menestys on osoitus arvosijoittamisen voimasta.

”Yhteenvetona voitaneen siis todeta, että arvosijoittamisen periaatteiden noudattaminen on tarjonnut huomattavan ylituoton indeksiin verrattuna vuosina 2007 – 2015. Arvosijoittaja on pakostakin hiljainen tasapaksuinen puurtaja eikä äkillisiä pikavoittoja ole luvassa. Niitä ei myöskään kaivata, kunhan pitkällä aikavälillä pääsee keskimääräistä selvästi parempaan lopputulokseen.”

Lindströmit muistuttavat myös, että eksperttisalkun lisäksi lukuisat akateemiset tutkimukset ovat todistaneet, että maalaisjärkeen perustuvat arvosijoittamisen keskeiset ajatukset todella toimivat pitkällä aikavälillä.

Lindströmien experttisalkun suurimmat sijoitukset ovat tällä hetkellä seuraavissa yhtiöissä:

YhtiöOsuus%
Fortum13,7
Huhtamäki9,6
Sampo9,3
Aspo8,3
Nokian Renkaat7,5
TeliaSonera7,5
Tieto6,4

 

Kommentoi
Ylös
>