Markkinakommentit

Markkinoiden näkyvyys poikkeuksellisen heikko – OP laskee osakepainoa

OP alentaa allokaatiosuosituksissaan osakepainoa. Erityisesti Yhdysvalloissa osakkeiden arvostustasot ovat korkealla suhteessa ennusteriskiin.

OP:n mukaan markkinoiden epävarmuus on kasvanut viime viikkoina merkittävästi ja riskipitoisista omaisuusluokista on nähty paikoin lähes paniikinomaisia reaktioita.

”Näkyvyys on tällä hetkellä poikkeuksellisen heikko ja negatiivisia tunnelmia ovat ruokkineet mm. merkit Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisesta, huoli eurooppalaisen pankkisektorin tilasta ja öljyn hinnan lasku”, OP toteaa tuoreessa Pohjola Markets Allokaatio -raportissaan.

Lisäksi pankkien velkakirjamarkkinoiden oireilu varoittavat merkittävän korjausliikkeen riskin kasvaneen – vaikka OP ei pidäkään tätä todennäköisimpänä lopputulemana.

”Iso kuva ei toistaiseksi ole muuttunut, mutta emme näe lyhyellä tähtäimellä positiivisia markkina-ajureita kääntämään voimakkaasti heikentynyttä sentimenttiä.”

OP Laskee osakepainon neutraaliksi aiemmasta maltillisesta ylipainosta. Osakkeiden sisällä pankki alipainottaa edelleen yhdysvaltalaisosakkeita, joiden ennusteriski on korkea ja joiden arvostustasot ovat pitäneet pintansa yllättävän hyvin.

Kehittyvien markkinoiden ylipainoa OP on hieman nostanut niiden arvostustasojen heijastellessa jo heikentyneitä näkymiä.

Kommentoi
Ylös
>