Markkinakommentit

Nordea: Osakkeet voittajia epävarmuudesta huolimatta

Nordean mukaan maailman talouden näkymät ovat yhä kohtalaiset, mutta epävarmuus tulevasta on kasvanut viime aikoina.

”Kiinaan ja raaka-ainehintoihin liittyvien huolien lisäksi myös vakaan kasvun lähteinä pidettyjen teollisuusmaiden näkymiin on tullut kolhuja. Viimeisimpänä Yhdysvaltain palvelualojen luottamusluvut valahtivat kasvurajan alapuolelle”, pankki toteaa markkinakommenteissaan.

Teollisuusmaiden talousluvut ovat olleet alkuvuonna odotuksia heikompia. ”Heikompien talousnäkymien takia taas tulosodotuksia on laskettu rankalla kädellä alkuvuodesta. Markkinoilla vallitseekin tällä hetkellä epäluulo sekä talous- että tulosnäkymiä kohtaan”, Nordea toteaa.

Lisäksi sijoittajat ovat alkaneet kyseenalaistaa keskuspankkien kaikkivoipaisuutta markkinoiden tukijana. Nordean mukaan Sekä Euroopan että Japanin rahoitusalan yhtiöiden kurssit ovat joutuneet myyntipaineeseen keskuspankkien painettua ohjauskorot negatiivisiksi. ”Markkinat selvästi suosivat setelielvytystä tämän vieläkin kokeellisemman rahapolitiikan keinon sijaan.!

Kaikesta huolimatta Nordealta riittää uskoa osakemarkkinoihin. ”Vaikka kehotammekin sijoittajia varovaisuuteen, näemme yhä osakkeille tukea pidemmällä aikavälillä.”

Osakkeita tukee alhainen korkotaso.

”Kunhan epävarmuus talous- ja tulosnäkymistä väistyy, iskee nollakorkojen realismi jälleen sijoitusmarkkinoille. Tässä kohtaa huomio kiinnittyy jälleen osakkeiden riskilisään korkosijoituksiin nähden, mikä ohjaa lisää rahaa osakkeisiin”, pankki arvioi.

Tätä tukee Nordean mukaan myös se, että sijoittajat ovat siirtäneet osakemarkkinoilta rahaa nimenomaan rahamarkkinoille, mistä se on helppo siirtää takaisin osakkeisiin, kunhan sumu näkymien ympäriltä hälvenee.

”Uskomme epävarmuuden kuitenkin jatkuvan jonkin aikaa, minkä takia sijoittajan on hyvä edetä varoen”, pankki varoittaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös