Uusi asuntolaina irtoaa nyt lähes nollan viitekorolla

Viitekoron osuus uusien nostettujen asuntolainojen koroista oli tammikuussa lähes nollassa.

asuntolaina-viitekorko-022016

Viitekoron osuus uusien nostettujen asuntolainojen koroista oli tammikuussa lähes nollassa.

Tammikuussa 2016 uusien nostettujen asuntolainojen laskennallinen marginaali oli 1,24 prosenttia ja marginaalin ja viitekoron sisältävä keskikorko 1,30 prosenttia, kertoo Suomen Pankki tiedotteessaan.

Viitekoron osuus uusien nostettujen asuntolainojen koroista oli siis ainoastaan 0,06 prosenttiyksikköä, kun se vielä vuosi sitten oli 0,23 prosenttiyksikköä ja kaksi vuotta sitten 0,49 prosenttiyksikköä.

Uusissa asuntolainasopimuksissa on usein ehtona, että viitekorko on vähintään nolla, jolloin negatiivisen viitekoron tapauksessa asiakkaalle jää maksettavaksi pelkästään marginaalin osuus.

Suosituin viitekorko, 12 kuukauden euribor, oli vielä tammikuussa 2016 positiivinen, mutta muuttui ensimmäistä kertaa negatiiviseksi helmikuussa. Uusista asuntolainoista 12 kuukauden euriboriin sidottiin peräti 79 prosenttia tammikuussa 2016. Yhteensä euriboreihin sidottiin 96 prosenttia uusista asuntolainoista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Inderes: Nokian Renkaiden testimanipulaatiolla ei vaikutusta lähiajan tulosnäkymiin

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Nordea: Osakkeet voittajia epävarmuudesta huolimatta