Indikaattorit

Rohkaisevia euroalueen kasvulukuja

Euroalueella julkaistiin eilen useita talouden luottamuslukuja, jotka antoivat uskoa pieneen kasvuun heikosti lähteneen alkuvuoden jälkeen.

Euroalueella julkaistiin eilen useita talouden luottamuslukuja, jotka antoivat uskoa pieneen kasvuun heikosti lähteneen alkuvuoden jälkeen.

Markit Economicsin julkaisemat ostopäällikköindeksiluvut nousivat parhaimmalle tasolle kolmeen kuukauteen maaliskuussa. Kasvua oli sekä palveluiden että teollisuuden indekseissä.

Euroopan keskuspankin kannalta uutiset olivat huonoja, sillä hinnat jatkoivat laskuaan myös maaliskuussa, huomauttaa analyysitalo Inderes Nordnetin aamukatsauksessa.

Saksan Ifo-indeksistä ylittivät myös markkinaodotukset sekä nykyisen tilanteen että tulevaisuuden odotuksien osalta.

Inderesin mukaan Markitin ostopäällikköindekseissä kasvu oli jälleen palveluvoittoista, mikä kertoo kuluttajakysynnän kannattelemasta kasvusta.

”Teollisuudenkin lukemissa oli pientä piristymistä etenkin uusien tilauksien osalta, mutta muutoin alaindeksit olivat alavireisiä edelleen. Markitin mukaan op-indeksien lukemat indikoivat noin 0,3 %:n kasvua Q1:lle, ja indeksien viimeisen kolmen kuukauden keskiarvo oli kvartaalitasolla alimmillaan vuoteen”, Indres toteaa.

Kaiken kaikkiaan eiliset lukemat ovat Inderesin mukaan rohkaisevia euroalueen kannalta.

”Palveluvetoisuus on osoitus siitä, että kuluttajakysyntä elpyy asteittain, ja vaikka teollisuuden tilanne on edelleen heikko, on sekin stabiloitumassa. Kuitenkin hintojen laskun jatkuminen kuluvan vuoden puolella huolestuttaa ja kertoo taloudessa olevan edelleen häiriöitä, sillä hinnoitteluvoiman palaaminen yrityksille on yksi kestävän kasvun perustekijöistä.”

 

 

Kommentoi
Ylös
>