Talouden trendit

Digitalisaatio myllertää pankkitoiminnan ytimen

Kasvava määrä perinteisestä pankkitoiminnan ydintehtävästä on siirtymässä nettiin ja uusille, perinteisten pankkien kanssa kilpaileville yrityksille.

Digitalisaatio on löytänyt tiensä myös pankkitoiminnan ytimeen eli rahoituksenvälitykseen, arvioi Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Eero Tölö Suomen Pankin Euro & Talous –artikkelissaan.

”Kasvava määrä joukkorahoitus- ja vertaislaina-alustoja tarjoaa rahoitusta ja sijoitusmahdollisuuksia puhtaasti internetin välityksellä. Toiminnassa uutta on rahoituksen saannin helpottuminen ja nopeutuminen sellaisille toimijoille, joiden olisi vaikeaa saada rahoitusta perinteisiä kanavia pitkin joko suuren luottoriskin tai pienen kokonsa vuoksi”, Tölö toteaa.

Ekonomistin mukaan uutta on myös piensijoittajien mahdollisuus sijoittaa suoraan kulutusluottoihin ja pieniin yrityslainoihin ja osallistua pääomasijoittamiseen.

Uusien ketterien toimijoiden kasvu on kovaa.

”Vaikka uudet rahoitusmuodot ovat markkinaosuudeltaan useimmissa maissa vielä melko pieniä ja suuntautuvat lähinnä suuririskiseen rahoitukseen, niiden kasvuvauhti on kova. Esimerkiksi Kiinassa näiden vertaislainamarkkinoiden koko on jo 66,9 mrd. dollaria”, Tölö muistuttaa.

Suomessa toimii tällä hetkellä kolme kotimaista vertaislainaajaa ja muutamia ulkomaisia toimijoita. ”Markkinatoimijoiden tietojen perusteella kotimaiset vertaislainaajat myönsivät vuonna 2015 uusia vertaislainoja noin 37 milj. euron edestä. Uusia kilpailevia digitaalisia rahoitusalan toimijoita ovat myös ulkomailta lainoja ja talletuksia tarjoavat, vain verkossa toimivat konttorittomat pankit.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös