Inderesin pääanalyytikon mukaan Helsingin pörssi suuntaa alaspäin mikäli tulokset jatkavat alkuvuoden kaltaisella laskutrendillä.
Valtaosa analyysitalo Inderesin seuraamista yhtiöistä on ohjeistanut tulosparannusta vuodelle 2016.
Ohjeistusten saavuttaminen voi olla kuitenkin haasteellista. ”Erittäin heikon Q1-tuloskauden jälkeen yhtiöiden täytyy palata takaisin tuloskasvu-uralle Q2:lla, sillä muuten ohjeistuksen saavuttaminen uhkaa muodostua mahdottomaksi tehtäväksi ja edessä olisi paljon tulosvaroituksia”, Indersin pääanalyytikko Sauli Vilén varoittaa.
Vaikka toinen kvartaali sujuisikin odotuksien mukaisesti, on paine onnistumiselle iso. Inderes uskookin, että tänä vuonna tullaan näkemään selvästi aiempia vuosia enemmän tulosvaroituksia.
Inderesin seuraamista yhtiöistä potentiaalisia tulosvaroituskandidaatteja ovat muun muassa Rapala, Suominen, Raute, Glaston, Konecranes ja Aspocomp.
Osakkeiden kurssinousu nojaa nyt pelkästään mahdolliseen tuloskasvuun, sillä arvostuskertoimien kohentuminen ei toimi enää katalysaattorina kurssinousulle.
Inderesin mukaan alkuvuoden kurssilaskun myötä Helsingin pörssi on mielestämme hinnoiteltu neutraalisti. ”Pörssin mediaani P/B 1,7x ja vuoden 2016 tarkistetuilla ennusteilla laskettu P/E 16x ovat lähellä historiallisia keskiarvoja. Osinkotuotto on kohtuullisella 3,8 %:n tasolla tarjoten edelleen tukea nykyisessä nollakorkoympäristössä.”, Vilén toteaa.
”Maailmantalouden kohonneiden riskien takia emme näe Helsingin pörssin arvostuskertoimissa nousuvaraa, joten osakkeiden nousupotentiaali nojaa pitkälti tuloskasvuun”, pääanalyytikko linjaa.
Tässä tilanteessa Inderes korostaa osakepoiminnan merkitystä sekä pienten yhtiöiden tuomia mahdollisuuksia.
”Korostamme edelleen osakepoiminnan merkitystä pitkän nousumarkkinan lähestyessä loppuaan ja uskomme polarisaation hyvien ja huonojen yhtiöiden välillä jatkuvan. Näkemyksemme mukaan etenkin pienissä yhtiöissä on edelleen useita houkuttelevasti hinnoiteltuja kohteita, joilla on hyvät edellytykset jatkaa tuloksen voimakasta kasvattamista vaikeasta markkinasta huolimatta”.
”Helppojen tuottojen aika on kuitenkin jo ohi”, Vilén toteaa.