Osakeanalyysit

Nordea odottaa Nokialta jättimäistä voitonjakoa sijoittajille

Nokia on Nordean uuden Pohjoismaisen mallisalkun suomalaispoiminta. Pankin mielestä Nokian arvostustaso on houkutteleva.

Nokian on ollut tänä vuonna selkeästi heikoimmin kehittynyt Helsingin pörssin suuryhtiö yli 24 prosentin kurssipudotuksellaan, Nordea toteaa markkinakommenteissaan.

Kurssialasku on tehnyt osakkeesta houkuttelevan edullisen. ”Osakkeen viime viikkojen elpymisestä huolimatta osake on edelleen varsin houkuttelevasti hinnoiteltu, kun huomioidaan yhtiön nykykassa”, pankki toteaa.

Nokian osakkeen heikkoutta selittää Nordean mukaan alkuvuonna tehty positiivisimpia markkinaodotuksia niukkatuottoisempi patetenttisopu Samsungin kanssa sekä yleiset huolet verkkomarkkinoiden kasvunäkymistä. ”Uskomme sijoittajien huomion vähitellen kuitenkin kohdistuvan Alcatel-kaupan synergiahyötyihin, sillä markkinoiden odotuksia Nokian liikevaihtokehityksestä on nyt korjattu realistisemmiksi.”

Onko Nokia tarjoilemassa jättiosinkoja?

Nokia järjestää tämän viikon torstaina yhtiökokouksensa, jossa ehdotetaan 0,16 euron normaaliosingon lisäksi 0,10 euron lisäosinkoa. Tämä tarkoittaa siis Nokian osakkeen nykykurssilla yli 5 prosentin osinkotuottoa.

Lisäksi yhtiökokoukselta haetaan valtuutusta myös mittavalle 1,5 miljardin euron omien osakkeiden takaisinosto-ohjelmalle, joka on tarkoitus toteuttaa kahden vuoden aikana, pankki toteaa.

Eikä tässä vielä kaikki.

”Vaikka Nokia keventääkin nyt tasettaan huomattavasti, näemme lähivuosina tilaa vielä jopa 0,50 euron osakekohtaiselle lisävoitonjaolle normaaliosingon lisäksi”, Nordea ennustaa.

Houkutteleva arvostus

Mittava voitonjako ei ole kuitenkaan ainoa peruste pankin myönteiselle Nokia-näkemykselle. ”Nokian arvokas patenttiportfolio tuottaa noin 500 miljoonaa euroa tulosta vuositasolla. Arviomme mukaan tuotto nousee yli 900 miljoonaan euroon jo ensi vuonna, sillä uskomme yhtiön solmivan Applen kanssa uuden patenttisopimuksen.”

Lisäksi Nokian osake on yksinkertaisesti liian halpa EV/EBITDA-arvoskertoimen ollessa alle 6 vuodelle 2018, pankki laskee.

”Jättikassa ja Alcatel-synergiat huomioiden Nokian ennustettu P/E-luku on vain noin 10, mikä on jo varsin houkutteleva taso. Verkkolaiteliiketoiminnan haasteista huolimatta uskomme Nokian tuloksen kasvavan seuraavat kaksi vuotta mittavien kustannussäästöjen ja uuden Apple-sopimuksen myötä.”

Kommentoi
Ylös
>