Suomen Pankki: Marginaalin merkitys noussut asuntolainojen hinnoittelussa

Uusien asuntolainojen korko muodostuu nyt suurelta osin marginaalista. Viitekoron osuus on hyvin vähäinen.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Uusien asuntolainojen sovittu vuosikorko oli 1,21 prosenttia, josta marginaalin osuus oli 1,19 prosenttia, Suomen Pankki kertoo tiedotteessaan. ”Viitekoron osuus kokonaiskorosta on siis vähäinen, mutta tilastoista selviää, että valitulla viitekorolla voi olla vaikutusta asuntolainan marginaaliin.”

Suomen Pankin mukaan vielä vuosina 2012–2013 viitekoron valinta vaikutti asuntolainan marginaaliin hyvin vähän ja asuntolainamarginaalien kehitys oli viitekorosta riippumatta jokseenkin yhtenäistä. Kun yleinen korkotaso on vuodesta 2014 alkaen entisestään laskenut, marginaalin merkitys on kasvanut huomattavasti ja eroja on alkanut syntyä.

Toukokuussa 2016 vuoden euriboriin sidotun asuntolainan marginaali oli 0,06 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kuuden kuukauden euriboriin ja 0,16 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kolmen kuukauden euriboriin sidotun asuntolainan marginaali.

Lyhempiin viitekorkoihin sidottuja asuntolainoja myönnetään kuitenkin vähän, joten alhaisemmista marginaaleista hyötyy vain pieni osa asiakkaista.

Primekorkoihin sidottuja asuntolainoja on myös vähän. Tähän on osasyynä niiden epäedullinen korkorakenne: euriboreja korkeamman viitekoron lisäksi niistä maksetaan myös keskimäärin korkeampaa marginaalia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Oksaharju: Osinkojen merkitys nousee dramaattisesti

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

OP: Markkinat eivät hinnoittele Nokian säästöpotentiaalia