Sijoitusideat

Nordea: Alma Media nosteessa, osakkeen arvostus houkutteleva

Nordea antaa Alma Median osakkeelle ostosuosituksen – viime kuukausien kovasta kurssinoususta huolimatta.

Pankki tapasi Alma Median johtoa viime viikon perjantaina. ”Yhtiön viesti oli selvästi myönteinen, eikä mielestämme löydy syytä olettaa ensimmäisen vuosipuoliskon hyvän kehityksen taittuvan toisellakaan vuosipuoliskolla”, Nordea toteaa markkinakommenteissaan.

Alma Median mainosmarkkinat Suomessa ovat kääntyneet kasvuun reilun kolmen vuoden suvantovaiheen jälkeen. Kasvu ei tosin ole vieläkään kummoista.

Nordean mukaan Alma Media hyötyy lisäksi viimeisten vuosien muutoksestaan, jossa digitaalisen sisällön osuus liikevaihdosta on kasvatettu 35 prosenttiin ja sen osuus liikevoitosta on jo noin 70 prosenttia. ”Verkkomainonta kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla noin 15 %:n vuosivauhtia (vertailukelpoisesti noin 10 %) ja kansainvälinen verkkorekrytointiliiketoiminta (noin 15 % liikevaihdosta) vieläkin kovempaa.”

Lisäksi Alma Median toimet 4-5 miljoonan euron synergiahyötyjen löytämiseksi Talentum-yritysoston jälkeen ovat edenneet Nordean mukaan suunnitelmien mukaisesti.

Alma Median osake on noussut vahvasti kuluvana vuonna, mutta Nordean näkemyksen mukaan arvostus ei vieläkään ole kovin vaativa.

Nordean suositus Alma Median osakkeelle on Osta tavoitehinnalla 5,0 euroa. Nykytasolla osakkeessa olisi siten vielä reippaasti nousuvaraa.

Alma-Media-osakekurssi-082016

Kommentoi
Ylös
>