Oma talous

S-ryhmä ottaa käyttöön sähköisen kassakuittipalvelun

S-ryhmä kertoo ottavansa syyskuussa käyttöön mobiilissa toimivan sähköisen kassakuittipalvelun. Palvelu on ensimmäinen näin laajasti toimiva sähköinen kassakuittiratkaisu Suomessa.

S-ryhmän uuden sähköisen kassakuittipalvelun myötä S-ryhmän asiakas voi ottaa halutessaan  käyttöönsä paperikuitin rinnalla toimivan sähköisen kassakuittiarkiston tai luopua kassalla tulostettavista kuiteista kokonaan. Sähköiset kassakuitit ovat selattavissa S-ryhmän S-mobiili-kännykkäsovelluksessa ja S-kanavan Oma S-kanava -osiossa lähes välittömästi ostotapahtuman jälkeen.

– S-ryhmän tehtävänä on tuottaa asiakasomistajillemme arkea helpottavia palveluja. Sähköinen kassakuitti laittaa stopin turhalle paperirumballe, kestää paperikuittia paremmin aikaa eikä voi kadota vahingossa, asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae SOK:lta kertoo.

Sähköinen kassakuittipalvelu on käytössä seuraavien ketjujen fyysisissä toimipisteissä: S-market, Prisma, Sale, Alepa, Sokos, Kodin Terra, Emotion sekä ABC.

Sähköisen kassakuitin saa kaikista ostoksista, joista on kirjattu Bonukset eli joiden yhteydessä on käytetty S-Etukorttia. Kokonaan paperittoman kassa-asioinnin edellytyksenä on S-Etukortti Visa, koska tieto paperittomasta asioinnista tallennetaan S-Etukortti Visa –kortin sirulle.

Katso video sähköisen kassakuitin toiminnasta: https://youtu.be/GNql7A-lq6U

Tarkemmat ohjeet palvelun käyttöönottamiseksi löydät osoitteesta S-kanava.fi/kassakuitti

 
Nyt se on täällä. Täysin kuluton rahasto.
Nordnet Superrahasto Suomi on markkinoiden ensimmäinen, aivan uusi ja täysin kuluton indeksirahasto. Rahasto seuraa OMXH25-indeksiä, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä.

• merkintä- ja lunastuspalkkio 0 €
• hallinnointipalkkio 0 €
• säilytys 0 €

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös