Asunnot ja kiinteistöt

Hypo: Maan alla tikittää asuntomarkkinoiden hintapommi

viemari-yhdyskuntarakenne-112016
Vesi- ja viemäriverkostossa voi tikittää asuntomarkkinoiden seuraava hinta- ja vakuuspommi.

Maan alla kasvava korjausvelka voi uhata asunto- ja muuta kiinteistövarallisuutta, väittää Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna artikkelissaan.

Uhka on olemassa, jos välttämättömiä saneerauksia tehdään todella vain kolmannes tarpeesta. ”Pankinjohtajat ovat viheliäisen vakuusarvostushaasteen edessä monessa kunnassa”, Pauna kirjoittaa.

Kasvavissa kaupungeissa näille korjaustoimille saa vielä rahoituksen ja tekijät järjestymään, mutta niiden ulkopuolella on vaikeampaa. Paunan mukaan erityisesti taantuvilla alueilla ja syrjäseuduilla maan alle lahoavasta yhdyskuntatekniikasta voi tulla ylivoimainen haaste monelle kunnalle.

Asiantuntijat ovat varoitelleet vesi- ja viemärijärjestelmän huonosta kunnosta, mutta monella köyhällä kunnalla ei ole rahkeita ongelman korjaamiseen.

Jatkossa arki on vieläkin karumpi. ”Monella kunnalla on jo nyt se kuuluisa elinvoima hukassa. Miten käy jatkossa, jos yhdyskuntatekniikan ydin mätänee hitaasti, mutta varmasti käsiin, kun rahat eivät riitä kaikkiin tarvittaviin korjauksiin”, Pauna varoittaa.

Suomen taloudellinen toimeliaisuus perustuu Paunan mukaan pelottavalla tavalla lähes yksinomaan rakentamiseen ja asuntotuotantoon. Pakon edessä on myös herätty investoimaan erityisesti kasvavien kaupunkien liikenneinfrastruktuuriin ja joukkoliikennehankkeisiin.

Rakennetun ympäristön ketjussa ongelmakimpuksi paisuu Paunan mukaan nyt vanhan infran saneeraus. ”100 000 kilometriä vesi- ja 50 000 kilometriä viemäriverkostoa tarvitsee jatkuvasti enemmän investointeja, mutta kunnat vaativat omassa rahapulassaan omistamiltaan vesilaitoksilta osinkotuottoja ja kustannustehokkuutta. Tämä ajaa helposti tekemään vain aivan välttämättömiä korjaustoimia.”

Korjausvelka paisuu varovasti arvioiden jo useampaan sataan miljoonaan euroon vuodessa. Viime kädessä kyse on vanhan ja vääräksi osoittautuneen hajauttamispolitiikan laskun maksusta, Pauna toteaa.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Vesku

    5.11.2016 at 13:10

    Sen verran ärsyttävä Fellow Financen mainos, että jäi artikkeli lukematta.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös