Inderes odottaa Verkkokauppa.comilta vahvaa suoritusta Q4:llä. ”Suomen piristyvä talous yhdessä yhtiön hyvän iskukyvyn kanssa luo mielestämme hyvän pohjan erinomaiselle joulukaupalle. Mikäli yhtiön joulukauppa sujuu odottamallamme tavalla, pidämme positiivista tulosvaroitusta hyvin mahdollisena, sillä nykyinen ohjeistus on etenkin tuloksen osalta varovainen”, Inderes perustelee Nordnetin aamukatsauksessa.
Verkkokauppa.com on positioitunut erinomaisesti Suomen kodinelektroniikkamarkkinan kilpailussa vahvojen kilpailuetujensa turvin. Inderes odottaakin yhtiön jatkavan selvää markkinaosuuden kasvattamista Suomen kodinelektroniikkamarkkinalla lähivuosina ja skaalautuvasta kulurakenteesta johtuen tämän kasvun pitäisi heijastua vahvasti yhtiön kannattavuuteen. ”Ennustamme liikevoiton kasvavan 2016-2019e välillä vuosittain keskimäärin 30 %:lla.”
Markkina liioittelevat tällä hetkellä edelleen Verkkokauppa.comin uuden kilpailijan, Powerin vaikutuksia Suomen kodinelektroniikkamarkkinan kilpailuasetelmaan, Inderes uskoo. Tämän seurauksena Verkkokauppa.comin arvostus suhteessa kasvunäkymiin on houkutteleva – p/e-kerroin ensi vuodelle on analyysitalon tulosennusteella 17x.
”Odotammekin arvostukseen tasokorjausta, kun yhtiön loppuvuoden vahva suoritus hälventää markkinan huolia näkymiin liittyen.”
Verkkokauppa.com syrjäyttää osakelistalla metsäyhtiö Stora Enson. ”Stora Enso oli TOP3-listalla tasan kaksi kuukautta, minkä aikana kurssi vahvistui noin 10 %. Samaan aikaan painorajoitettu OMXH CAP -indeksi nousi vajaat 2 %, joten yli 8 %-yksikön ylituottoon yltänyt poiminta onnistui kokonaisuutena erittäin hyvin”, Inderes hehkuttaa.
”Nostimme Stora Enson TOP3-listalle, koska osakkeen arvostustaso oli painunut mielestämme varsin alas eivätkä markkinat luottaneet yhtiön lähivuosien tulosparannuspotentiaaliin. Myös poiminnan taustalla ollut ajatus toteutui hyvin, sillä Stora Enson operatiivinen tulos oli odotuksia parempi Q3’16:lla ja myös metsäsektorin näkymät ovat pysyneet kokonaisuutena kohtuullisen suotuisina. Näin ollen ennustamme Stora Enson tuloksen parantuvan yhä ensi vuonna, kun tänä vuonna yhtiön tulosta huomattavasti rasittanut merkittävien uusinvestointien ylösajo etenee.”
Analyysitalo muistuttaa, että Stora Enson arvostustaso on edelleen kohtuullinen absoluuttisesti (2017e P/E 10x, 2016e P/B 1,2x), minkä lisäksi yhtiö on arvostettu myös vertailuryhmän alapuolelle. ”Näin ollen suhteudumme Stora Ensoon yhä positiivisesti.”
Inderesin suositus Verkkokauppa.comin osakkeelle on Lisää ja tavoitehinta on 7,8 euroa.
Kaksi muuta Inderesin TOP3-osakesuosikkia ovat CapMan ja Amer Sports.