S-Pankki kertoi viime viikolla tarjoavansa erikseen valituissa uudiskohteissa asunnon ostajille asuntolainaa, jossa laina-aika voisi olla jopa 45 vuotta. S-pankki hakee markkinaosuutta Suomen asuntomarkkinoilta. Pankin mukaan ensimmäisenä lainaratkaisua tarjotaan rakenteilla oleviin YIT:n Smartti-kohteisiin ja Skanskan Keravalla sijaitsevaan BoKlok-kohteeseen.
Ruotsissa on jo pitkään myönnetty käytännössä ikuisia asuntolainoja. Nyt siis myös pitkät asuntolainat ovat rantautumassa Suomeenkin.
Finanssivalvonnan osastopäällikkö Jyri Helenius on kehityksestä huolissaan.
”Ruotsin viranomaisten arvion mukaan tämä on johtanut asuntomarkkinoiden ylikuumentumiseen. Tämän takia Ruotsissa tuli viime kesänä voimaan laki, jonka mukaan uusia asuntolainoja täytyy lyhentää. Jos pitkät asuntolainat yleistyisivät Suomessa, voisi edessä olla vastaava kehitys. Tätäkö haluamme?”, Helenius kirjoittaa Finanssivalvonnan blogissa.
Helenius painottaa, että pankille pitkät laina-ajat tekevät koko laina-ajan luottoriskin arvioinnista vaikeampaa. ”Vielä suurempi riski liittyy pankin oman rahoituksen kustannuksiin ja toimintaympäristön muutosten arviointiin. Millä hinnalla pankki saa rahoitusta 25 vuoden kuluttua? Minkälainen on vakavaraisuussäännöstö 35 vuoden päästä?”
Lisäksi kotitaloudet ovat velkaantuneet lisää viime vuosien heikosta talouskehityksestä huolimatta, ja velkataso on nyt ennätyskorkealla. Euroopan järjestelmäriskikomitean varoitti Suomea marraskuun lopulla kotitalouksen velkaantuneisuudesta.
Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien velkaantumisaste kasvoi edelleen ja oli vuoden 2015 lopussa 124,5 prosenttia eli 3 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Kotitalouksien velkaantuneisuusasteella kuvataan luottojen suhdetta kotitalouden käytettävissä olevaan tuloon.

”Tulevaisuudessa – korkojen jonain päivänä noustessa – velkaantuneisuuden kasvu kiihtyy nykyisestä. Tilanne kärjistyy entisestään, jos korkojen nousuun yhdistyy laina-aikojen pidentyminen. Onko tämä oikea hetki lanseerata pidemmän laina-ajan tuotteita?”, Helenius varoittaa.
Jos pitkään lainaan saa kiinteän koron, pitkä laina on houkutteleva. Tällä hetkellä markkinoilla on yksi asuntolainoittaja, joka tarjoaa jopa 25v lainan kiinteällä korolla ja ilman lyhennys- ja takaisinmaksusanktioita.
Erittäin mielenkiintoista. Mikähän mahtaa olla korkotaso tuossa mainitsemassasi kiinteäkorkoisessa lainassa? Ja tottakai kiinnostaa myös, mikä taho tällaista lainaa tarjoaa.