Ahlsell on Pohjoismaiden suurin teknisen kaupan toimija, ja tarjoaa LVI-, sähkö, teollisuus- ja kylmälaitetuotteita. Yhtiön markkinaosuus Pohjoismaissa on reilut 20 prosenttia, ja sillä on alueella yli 250 toimipaikkaa. Yhtiö toimii Pohjoismaiden lisäksi Virossa ja Venäjällä.
Nordean mukaan Ahlsellin vahvuus on sen koko, sillä suurimpana toimijana se pystyy hyötymään skaalaeduista, kuten ostovoimastaja hinnoittelusta. ”Varsinkin Ruotsissa (jossa se on yli kaksi kertaa seuraavaksi suurinta kilpailijaansa suurempi) yhtiö pystyy käyttämään tätä edukseen, mutta Suomessa ja Norjassa on vielä parantamisen varaa”, pankki toteaa markkinakommenteissaan.
Ahlsellin kasvunäkymät ovat Nordean mukaan myönteisiä ja Nordea uskoo yhtiön voittavan markkinaosuuksia kasvavilla markkinoilla. ”Lisäksi se on lisäämässä private label -tuotteiden osuutta.”
Osakkeen houkuttelevuutta lisää yhtiön myönteinen taloudellinen tila.
”Ahlsellillä on varsin pienet investointitarpeet (alle 1 % liikevaihdosta) sekä pääomasijoittajan omistuksen aikana laskenut nettokäyttöpääoman määrä (noin 7-8 % liikevaihdosta). Näiden myötä yhtiön kassavirta on hyvä, tosin osa kassavirrasta voidaan käyttää jatkossa yritysostoihin. Ensi vuoden osalta yhtiön osakkeen P/E-luku ilman kertaeriä asettuu ennusteillamme noin 16,6, mitä pidämme houkuttelevana.”
Nordean tavoitehinta Ahlsellille on 62 kruunua.