Oma talous

Autolaina – muista nämä asiat hakiessasi kulutusluottoa

Autolaina on yksi merkittävimpiä kulutusluottoja. Kannattaako tarjoukseen tarttua vai kartoittaa muutkin vaihtoehdot?

Autolaina on merkittävän kokoinen taloudellinen päätös.

Kannattaa muistaa myös, että asuntolaina on edullisempaa kuin autolaina. Et voi kuitenkaan ottaa asuntolainaa auton ostoon.

Talouden kokonaisuutta suunniteltaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että asuntolainaa kannattaa ottaa paljon ja kulutusluottoja vähän. Mikäli asuntolainan määrä ja takaisinmaksuaikataulu on säädetty liian tiukille, joutuu kulutustaan todennäköisemmin rahoittamaan kulutusluottojen avulla.

Lain mukaan kulutusluoton voi maksaa ennenaikaisesti takaisin, mutta tästä voi koitua kuluja. Jos luotto maksetaan takaisin vähintään vuotta ennen luottosopimuksen päättymistä, ei luotonantajan korvaus kuitenkaan saa ylittää määrältään yhtä prosenttia ennenaikaisesti takaisinmaksetun luoton määrästä

Tässä muutama näkökohta, jotka liittyvät sekä autolainaan, että myös kiertotalouden tuomiin vaihtoehtoihin. Silloin puhutaan siitä, että autoa ei ole pakko omistaa, vaan sen voi saada palveluna.

Kun autoa ei omista, ei siitä tule myöskään huoltamisen vaivaa. Kiertotalouden tuomat vaihtoehdot voivat myös tulla edullisiksi, etenkin kun huomioidaan autojen laskeva jälleenmyyntiarvo.

1) Autolaina suoraan autoliikkeestä

Ottamalla lainan suoraan autoliikkeestä pääset kaikista helpoimmalla. Sikäli tämä vaihtoehto säästää aikaa ja vaivaa. Tyypillisesti autokauppiaat vauhdittavat kauppaa rahoitustarjouksilla ennen vuodenvaihdetta. Autokauppiaat käyttävät rahoitusta sisäänheittotuotteena ja silloin heidän tarjoama autolaina voi olla varsin edullista.

Osamaksutarjouksessa kannattaa kiinnittää huomiota koron lisäksi mahdollisiin lainan sivukuluihin. Nämä sivukulut voivat nostaa rahoituksen todellista hintaa merkittävästi.

Autolaina, monet autoliikkeet käyttävät edullista lainaa sisäänheittotuotteena.

2) Autolaina omasta pankista

Autolainatarjouksen pyytäminen omasta pankistasi antaa suuntaa sille onko autokaupasta saamasi lainatarjous kilpailukykyinen. Vakuudellinen pankkilaina on keskimääräisesti ollut edullinen tapa ostaa auto velaksi. Voit hyödyntää vakuutena esimerkiksi omistusasuntoasi.

3) Autolaina vieraasta pankista

Internet mahdollistaa sen, ettet ole rajoittunut pelkästään perinteisiin suomalaisiin pankkeihin. Myös ulkomaiset pankit tarjoavat kulutusluottoa suhteellisen helposti, nopeasti ja ilman vakuutta.

4) Autolaina vertaislainana

Pankit eivät ole ainoita tahoja, jotka myöntävät kulutusluottoa. Digitaaliset alustat mahdollistavat lainaamisen suoraan yksityishenkilöiltä.

5) Autolaina luottokortilla

Lyhytaikaiseen lainaan voi myös käyttää luottokorttia. Käyttämällä luottokorttia saatat saada houkuttelevia lisäetuja kuten alennuksia ja palkintoja, korotonta lainaa ja joskus jopa vakuutuksen hankinnallesi. Kulutusluotoista sen sijaan ei saa vastaavanlaisia etuja.

6) Autolaina kilpailutettuna

Voit antaa digitaalisen palveluntarjoajan kilpailuttaa lainan puolestasi. Esimerkiksi Lendo tarjoaa tällaisen palvelun.

7) Autolaina all-in-one palveluna

Autoliikkeet eivät ole ainoita huolenpitosopimuksen palveluntarjoajia. Esimerkiksi Santander kannustaa asiakkaita valitsemaan auton ja lisäpalvelut suoraan netistä. Samaan kuukausiveloitukseen saa sisällytettyä niin huollot kuin rengashotellinkin.   Lisäksi autolle voidaan sopia ennalta määrätty takaisinostohinta.

Talouttaan on helpompi suunnitella, kun auton omistamiseen ei liity yllättäviä laskuja.

 

8) Vertaisvuokraus autolainan vaihtoehtona

Jos käyttösi on suhteellisen vähäistä, kannattaa miettiä myös auton vertaisvuokrauksen tarjoamat mahdollisuudet. Tämä toimii kahteen suuntaan. Ensinnäkin digitaaliset alustat mahdollistavat sinulle auton vuokraamisen suoraan yktityishenkilöiltä.

Toisekseen, mikäli uusi autosi on jonkin aikaa käyttämättä, voit alustan kautta saada lisätuloja vuokraamalla autosi sitä tarvitseville.

9) Auton joukkorahoitus autolainan vaihtoehtona

Auton joukkorahoitus mahdollistaa alhaiset autoilun kustannukset. Esimerkiksi Ekorentin kautta sinulla on mahdollisuus saada ympäristöystävällinen sähköauto käyttöösi.

Käytännössä varaat auton älypuhelinsovelluksen tai netin kautta. Kun pääset autolle asti, tarvitset vain puhelimesi: ovet aukeavat ja auton voi aktivoida, joko samalla sovelluksella tai tekstiviestillä. Kun et enää tarvitse autoa, palautat auton sille varattuun pysäköintiruutun.

ä 

4 kommenttia

4 kommenttia

  1. Anna Mäntynen

    29.11.2017 at 10:58

    Todella hyvä artikkeli auton eri rahoitusvaihtoehdoista! Itse haluaisin vielä korostaa autolainan kilpailuttamisen tuomia hyötyjä. Kilpailuttamalla autolainan voi säästä helposti useita satoja euroja. Ihmiset tarttuvat useasti autoliikkeen tarjoamaan osamaksurahoitukseen, joka on lähes poikkeuksetta hyvin kallis.

  2. Golf-kuski

    29.11.2017 at 21:42

    10. Älä ota lainkaan kulutusluottoa, koska sijoitusluoton korko on paljon alhaisempi ja sen saa vähentää verotuksessa. Kukaan ei syynää mitä lainarahalla tekee ja luoton voi nettipankissa jopa nimetä ihan itse. Verottaja toki vaatii sijoitusluoton vähentämisoikeuden todisteeksi sijoitettua omaisuutta, mutta nou onkelma sekään, jos sitä omaisuutta jo ennestään on olemassa.

    11. Älä ota myöskään asuntolainaa, koska sitä ei saa vähentää verotuksessa kuin osittain.

    Ja entäs nämä:

    ”Et voi kuitenkaan ottaa asuntolainaa auton ostoon.”

    Kyllä voin. Osan asuntolainasta voin hyvin käyttää vaikka hevosfarmin ostoon, jos rahoitan vastaavan osan kämpästäni itse.
    Kyllä – kokeiltu on.

    ”..voit alustan kautta saada lisätuloja vuokraamalla autosi sitä tarvitseville#

    Voit kyllä, mutta et saa. Tai jos saatkin, saaminen on todella työn takana, ellet asu keskustassa tai kehien/motarien varrella. Ja ellei sinulla ole oikeaa vakuutusyhtiötä, koska kaikki vakuutukset eivät kata vuokra-aikana sattuneita kolhuja.
    Kyllä – kokeiltu on.

    ”Mikäli asuntolainan määrä ja takaisinmaksuaikataulu on säädetty liian tiukille, joutuu kulutustaan todennäköisemmin rahoittamaan kulutusluottojen avulla.”

    Älä edes harkitse mitään autokauppoja, jos on mahdotonta todennäköisempää, että joudut niiden takia pikavippilinjalle. Suomeksi: Älä osta autoa luotolla, jos kassavirtasi ja sen myötä luotonmaksusi on riippuvainen yhden henkilön terveydestä ja työpaikasta. Sossuntuesta se kyllä voi olla riippuvainen – kunhan et mene möläyttämään sossuntädille, millä autolla ajelet.
    Ei, tätä ei ole vielä kokeiltu.

  3. Jorma J Tontti

    7.11.2018 at 09:40

    Hyvä esittely vaihtoehdoista. On myös hyvä miettiä jo etukäteen, kuka auton omistaa kussakin tapauksessa. Jos nimittäin tulee tarve myydä auto.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös