Evli ajan merkitys sijoittamisessa
Oma talous

Annuiteetti ja muut lyhennystavat – muista nämä asiat hakiessasi asuntolainaa

Annuiteetti, mitä se tarkoittikaan?

Annuiteetti on sana, jota et todennäköisesti tule käyttäneeksi muuten kuin asunnon vaihdon yhteydessä. Tämän takia et välttämättä ensi istumalta muistakaan sanan sisältöä silloin, kun sitä taas tarvitsee.

Annuiteetti on sama kuin tasaerä. Tähän artikkeliin on koottu muutamia asioita annuiteettiin ja asuntolainoihin liittyen.

Annuteetti, laina-ajan pituus

Annuiteetin yhtenä hyvänä puolena on se, että laina-ajan pituus ei muutu vaikka korot muuttuisivat. Tällä voi olla merkitystä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa olet vaikkapa synkronoinut lainan takaisinmaksun eläkkeelle siirtymisen kanssa.

Myös asuntolainan maksimipituus voi olla sidottuna lyhennystapaan, eli annuiteetti saattaa mahdollistaa pidemmän takaisinmaksuajan. Pitkä takaisinmaksuaika mahdollistaa suuremman lainan ja tämä voi olla yksi syy miksi osa päätyy valitsemaan annuiteetin.

Näitä positiivisia puolia kannattaa miettiä siltä kannalta, että ovatko ne oikeasti itselle tärkeitä.

Annuiteetti on lyhennysmuoto, jossa maksat pankille saman summan joka kuukausi. Jos korko muuttuu muuttuu myös maksamasi summa. Tasalyhennys on lyhennysmuoto jossa lyhennät lainaasi yhtä paljon joka kuukausi. Tällöin maksat alussa enemmän, koska koron osuus on suurempi.

Annuiteetti, kuukausierän suuruus

Annuiteetti on eri asia kuin tasalyhenteinen laina.

Annuiteetin takaisinmaksusuunnitelma suunnitellaan niin, että jokainen pankille maksamasi erä on yhtä suuri. Tämä maksusuunnitelma kuitenkin päivitetään koron muuttuessa ja se päivitetään niin, että maksuerän koko muuttuu.

Jos korko nousee, joudut joka kuukausi maksamaan pankille hieman enemmän.

Jos korko laskee, joudut joka kuukausi maksamaan pankille hieman vähemmän. Tosin nykyisessä korkotilanteessa on hyvä selvittää miten pankki suhteutuu nyt negatiivisena oleviin viitekorkoihin.

Missä tilanteissa annuiteetti on oikea vaihtoehto?

Annuiteetti voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun laina-ajan pituuden varmistamisella on oikeasti merkitystä. Tai silloin, jos annuiteetti on ehtona pidemmälle laina-ajalle.

Jos kumpikaan ei ole sinulle tärkeä asia, voi kiinteä tasaerä olla suositeltavampi vaihtoehto. Kiinteä tasaerä toimii kuten annuiteetti. Erona on se mitä tapahtuu viitekoron noustessa. Annuiteetissä kuukausimaksu nousee, kiinteässä tasaerässä laina-aika pitenee, mutta kuukausimaksu pysyy samana.

Annuteetti ja muut tavat lyhentää lainaa

Annuiteetti ja kiinteä tasaerä eivät ole ainoat mahdollisuutesi.

Tasalyhenteisessä lainassa lyhennät lainaa saman verran joka kuukausi. Tällöin lainahoitokustannuksesi ovat alussa korkeat ja lopussa matalat. Yleisesti lainarahaa tarvitaan nuorella iällä enemmän, joten tasalyhenteistä en suosittelisi paitsi siinä tapauksessa, että sen saa muita vaihtoehtoja alhaisemmalla korolla.

Näiden kolmen perinteisen tavan, annuiteetin, kiinteän tasaerän ja tasalyhennyksen rinnalle on tullut koko laina-ajan kattava kiinteä korko. Koko laina-ajan kattavan kiinteäkorkoisen lainan haittapuolena on lyhyttä viitekorkoa korkeampi korko. Asiakkaan kannalta hyvänä puolena on se, että lainaa voi ottaa enemmän.

Miksi asuntolaina kannattaa mitoittaa yläkanttiin -neljä syytä

Annuiteetti tai muu lyhennysmuoto, mutta asuntoa ostaessa ja mahdollisuuksien salliessa asuntolaina kannattaa mitoittaa tarpeeksi suureksi. Toki on hyvä huomioida, että isomman lainan ottaminen saattaa nostaa lainasta maksettavan koron määrää. Tilanne kannattaa kuitenkin kartoittaa.

  1. Mikäli teet asunnossasi suunnitellun remontin, on hyvä huomioida, että on mahdollista, että alkuperäinen budjettisi ei pidä. Tämä ei ole välttämättä itsestäsi kiinni, vaan asuntoa aukaistaessa voi löytyä jotain yllättävää joka vaatii osakseen lisähuomiota. Jos otit reilusti asuntolainaa pääset tilanteesta aika helpolla. Toisaalta voit myös tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä mikäli ylimääräiselle rahalle ei olekaan käyttöä.
  2. Asuntolaina on edullista lainaa, kulutuksellinen näkökulma. Kun asuntolainasi on tarpeeksi suuri, jää sinulle vähän puskuria yllättävien elämäntilanteiden varalle. Kulutusluotot ovat merkittävästi asuntolainaa kalliimpia.
  3. Asuntolaina, sijoituksellinen näkökulma. Tulonhankkimislainat, eli sijoituslainat, ovat kalliimipia kuin asuntolainat. Suomalaisilla on tyypillisesti erittäin suuri osa varallisuudestaan kiinni asunnoissa. Osakevarallisuudessa olisi puolestaan kasvattamisen varaa.
  4. Liian kalliin asunnon näkökulma. Mitä, jos pankki ei myönnä yhtään enempää lainaa ja autokin pitää myydä, että asunnon saa ostettua? Tällaisessa tilanteessa on hyvä pohtia onko uusi asunto kuitenkin liian kallis sinulle ja oletko varautunut niihin yllättäviin menoihin joita asunnoissa saattaa tulla.

Miksi kannattaa ottaa pitkä asuntolaina?

Pitkä asuntolaina tarkoittaa pienempää kuukausittaista menoerää. Mitä jos ottaisit kuitenkin sen pidemmän laina-ajan?

Rahastosäästäminen voisi olla tapa laittaa tämä erotus säästöön. Historialliset tuotot osoittavat, että osakkeet tuottavat pitkällä aikavälillä muita omaisuusluokkia paremmin ja kuukausittainen säästäminen mahdollistaa ajallisen hajauttamisen.

Samalla kannattaa miettiä kahteen kertaan tarvitsetko todella lainoihin liittyviä vakuutuksia, kuten korkokattoa.

On myös hyvä muistaa, että monet pankit tarjoavat ilmaista lyhennysvapaata taloustilanteen heikentävien yllätysten varalle.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös