Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 440 uutta kaasuajoneuvoa. ”Näyttäisi siltä, että tänä vuonna tuo luku on ohitettu jo ennen kuin toinen vuosineljännes on ohi. Kiinteä kuukausihinta on viisinkertaistanut GasCard-maksukortin hakemusmäärät alkuvuoden aikana”, sanoo Gasumin biokaasuliiketoiminnan myynnin yksikön päällikkö Jani Arala.
Biokaasua tuotetaan kotitalouksien, kauppojen ja teollisuuden biohajoavista jätteistä. Biokaasu ja maakaasu ovat bensiiniä huokeampia ja vähäpäästöisempiä polttoaineita. Kaasuautossa on myös bensiinitankki, ja kaasuauton toimintasäde on kaasulla ja bensiinillä yhteensä jopa 1 300 kilometriä automallista riippuen.
Gasum on sitoutunut laajentamaan tankkausasemaverkostoa rakentamalla lähivuosina 35 uutta asemaa. Jo tänä kesänä ja syksynä otetaan käyttöön uudet asemat Porissa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä ja Vantaalla. Suunnitteilla on myös useita muita kohteita muun muassa pääkaupunkiseudulle, Turkuun, Jyväskylään, Ouluun ja Lahteen.
Lisäksi paikalliset toimijat ovat avaamassa lähiaikoina tankkausasemia Mikkelissä, Oulussa ja Jyväskylässä. Vaasassa avautui asema viime talvena. ”Kaasuautoilijalla on käytössään kaasutankkausasemien lisäksi kaikki Suomen 1 857 huoltoasemaa”, Arala toteaa.
Myös kaasua käyttävien ajoneuvomallien määrä kasvaa. Gasumin mukaan viime vuosina kaasuautojen valikoima on kaksinkertaistunut ja kaasuautomalleja on saatavilla kaikilta tunnetuilta autonvalmistajilta, muun muassa Audilta, Mercedes-Benziltä, Opelilta, Seatilta, Skodalta ja Volkswagenilta.
Toistaiseksi Suomi on vielä kaasuautojen suhteen jäljessä esimerkiksi Ruotsin kehityksestä, mutta hallituksen tavoitteissa on lisätä kaasuautojen määrä vuoteen 2030 mennessä 50 000:een.