Raaka-aineet

Öljy hinta taas yllättäen laskussa

Maailmantalouden piristivä kasvu ei ole auttanut öljyn hintaa nousuun.

Maailmantalouden piristivä kasvu ei ole auttanut öljyn hintaa nousuun.

Brent-laadun barrelihinta laski tällä viikolla 48 dollariin. Kolme vuotta sitten öljyn hinta oli reippaasti yli 100 dollaria

Öljyn hintaa painavat keskiviikkona julkaistujen viikoittaisten Yhdysvaltojen öljyvarastojen odottamaton nousu sekä pelot OPEC:n tuotantorajoitusten pitävyydestä, arvioi Nordea aamukatsauksessaan.

Pankin mukaan varastojen odottamaton nousu on pitänyt öljyn hinnan paineessa viime päivinä. ”Yhdysvaltojen varastojen kasvua perusteltiin jalostamojen huoltoseisokeilla sekä ennusteita matalammilla öljyn vientiluvuilla. Toisaalta Nigerian ja Libyan odotettua korkeammat tuotantoluvut ovat herättäneet kysymyksiä Opecin tuotantokiintiöiden luotettavuudesta”, Nordea toteaa.

Lyhyen tähtäimeen paineesta huolimatta Nordea uskoo vuoden toisen puoliskon kysynnän rauhoittavan huolia öljyn hinnan laskun osalta.

”Kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen päiväkysynnän ennustetaan kasvavan noin 1,5 miljoonaa barrelia kesäkuukausiin verrattuna. Parantuvan kysynnän myötä öljyn hinnan ennustetaan myös kääntyvän nousuun.”

1 kommentti

1 kommentti

  1. Jaakkima

    13.12.2017 at 15:09

    Mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus. Millaisia ajatuksia vuosi 2018 ja öljyn hinta herättää teissä? Mahdollisuuksia? Luuletteko, että öljyn hinta nousee takaisin esimerkiksi kolmen vuoden takaiseen hintaan?

    Luin mielenkiintoisen artikkelin: https://www.investing.com/analysis/will-higher-oil-prices-actually-benefit-us-shale-producers-200272751

    Mukavaa joulua!

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös