Kauppakamari varoittaa talouskasvun hiipumisesta ja vauhtisokeudesta

Kauppakamarin kyselyn mukaan talousasiantuntijat uskovat Euroopan johdolla maailmantalouden kasvun yhä jatkuvan loppuvuoden aikana. Epävarmuustekijät liittyvät kehittyvien markkinoiden, kuten Kiinan, kasvuun.
moottoripyörä vauhti vauhtisokeus talouskasvu moottoripyörä vauhti vauhtisokeus talouskasvu

Maailmantalouden suhdanneodotukset vahvistuivat edelleen kesän aikana, osoittaa heinäkuussa 121 maassa tehty 1123 talousasiantuntijan Ifo World Economic Survey-kysely. Euroopan johdolla maailmantalouden kasvun uskotaan yhä jatkuvan loppuvuoden aikana.

Suomen kasvu on maailman huippua, sillä Ifo-indikaattori ponnahti kevään 32.1:stä kesällä 52.3:een. Suomen Ifo-indikaattori on korkeimmalla tasolla sitten syksyn 2007. Ifo kyselyn mukaan Suomen ulkomaankauppa vahvistuu merkittävästi loppuvuonna. Ensi vuonna Suomen viennin haasteena voi olla maailmantalouden kasvun hyytyminen.

”Euroalueen vahva kasvu antaa nyt kaivattua vetoapua Suomelle viennille, josta yhä 60 prosenttia menee Eurooppaan”, Ifo-selvitykseen perehtynyt Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori korostaa.

Vuoren mukaan kasvun tasaantuminen kehittyvillä markkinoilla, erityisesti Aasiassa, voi ennakoida maailmantalouden hiipumista vuonna 2018. Myös Brexit ja USA:n poliittinen ennakoimattomuus luovat epävarmuutta.

”Suomessa on syytä varoa nyt vauhtisokeutta. Parantuneen kilpailukyvyn eväitä ei kannata syödä budjetti- ja työmarkkinapöydissä, kun ensi vuoden näkymät maailmantaloudessa ovat utuiset”, painottaa Vuori.

Aasiassa Japanin talous jatkaa hidasta toipumistaan, ja Kiinan taloustilanne nähdään tällä hetkellä tyydyttävänä. Huolta aiheuttaa seuraavien kuuden kuukauden talouskehityksestä kuvaa Ifo-indikaattorin muuttuminen negatiiviseksi (-10.4). Myös muiden Aasian maiden talousodotuksiin liittyy epävarmuutta. Ainoastaan Intiassa talouden tilaa pidetään hyvänä ja seuraavan kuuden kuukauden talousodotukset ovat myönteiset.

Pohjois-Amerikassa USA:n taloustilanne on hyvä, mutta suhdanneodotukset tulevan suhteen ovat muuttuneet negatiiviseksi (-6.9) ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Etelä-Amerikassa poliittisen epävarmuuden kourissa olevan Brasilian talousodotukset laskivat merkittävästi (-41.0).

Ifo ennakoi, että Venäjän talouden toipuminen saattaa jäädä väliaikaiseksi lännen uusista kauppasanktioista ja kauppasodan uhasta johtuen. Ifo-asiantuntijat pelkäävät maan tuonnin ja viennin kärsivän niistä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Elina Lepomäki VR kilpailutus rautatieliikenne junaliikenne talous

Kansanedustaja: Kuluttaja hyötyy junaliikenteen vapautumisesta monella tavalla

Seuraava artikkeli
varoitus varoitusvalo kriisi tulosvaroitus talousongelmat kassakriisi

It-yhtiö Tecnotree ajautunut pahoihin vaikeuksiin – Inderes: ”Rahoitustilanne on hyvin kriittinen”