Sijoitusideat

Handelsbanken: Osta Amer Sportsia

Handelsbanken näkee urheiluvälinekonsernin osakkeessa vielä selvästi nousuvaraa.

Handelsbanken näkee urheiluvälinekonsernin osakkeessa vielä selvästi nousuvaraa.

Amer Sports piti viime viikolla pääomamarkkinapäivän ja julkaisi vuodelle 2020 päivitetyt tavoitteensa, joissa ainoa muutos koski myynnin kasvua. Yhtiö tavoittelee aiempaa alhaisempaa noin viiden prosentin orgaanista kasvua.

Urheiluvälinekonserni piti kuluvaa vuotta koskeva ohjeistuksen ennallaan eli yhtiö odottaa kasvavaa myyntiä paikallisvaluutoissa ja tasaisena pysyvää liikevoittoa.

”Tähtäin on siirtymässä yhä enemmän kannattavuuteen. Rakennemuutos, joka alkoi Q4/2016 raportin jälkeen, tähtää nyt 30 miljoonan euron vuotuisiin säästöihin vuodesta 2019 eteenpäin. Ensimmäinen osa säästöistä aloitettiin elokuussa 2016 ja saatiin jo onnistuneesti maaliin”, toteaa Handelsbanken aamukatsauksessaan.

Amerin täytyi heikentää kasvutavoitettaan USA:n heikon tukkumyynnin vuoksi. Handelsbankenin mukaan konsensusennuste on kuitenkin huomioinut jo tämän.

”Vaikeuksista huolimatta odotamme myynnin kasvun paranevan vuoden lopulla mm. tilauskirjojen täyttymisen, pienentyneiden varastotasojen, uusien tuotelanseerausten myötä”, pankki ennustaa.

Handelsbankenin tavoite Amer Sportsin osakkeelle on 29 euroa ja suositus on osta. Analyytikoiden konsensustavoitehinta on 24,5 euroa. 15 analyytikosta kolme antaa yhtiölle tällä hetkellä ostosuosituksen, kaksi antaa lisää suosituksen ja viiden suositus on pidä.

Amer Sports on ollut tasainen osingon kasvattaja ja analyytikot uskovat osinkojen jatkavan kasvuaan ensi vuonna. Ensi vuoden odotettu konsensusosinko on 0,715 euroa, mikä tarkoittaa noin kolmen prosentin osinkotuottoa. Ensi vuoden osakekohtaisen tuloksen konsensusennusteella (1,34 euroa) yhtiön P/E-kerroin on nykykurssilla 16,7x.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös