Kunnanjohtaja, kaupunginjohtaja tai pormestari on kuin yrityksen toimitusjohtaja. Kunnanjohtaja on johtaa kaupunkia virkamiesroolissa, pormestari on vaaleilla valittu luottamushenkilö.
Tämä henkilö toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja johtaa asioiden käsittelyä kaupunginhallituksen kokouksissa. Hän määrittelee kaupunginhallitukselle esiteltävien asioiden valmistelun suuntaviivat sekä johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin toimintaa, hallintoa ja taloudenhoitoa.
Piskuisen Lieksan kaupungin sivuilla on lista kaupunginjohtajan tehtävistä. Lista on pitkä kuin nälkävuosi. Eikä se sisällä mitä tahansa kevyitä vastuita, vaan on täynnä erittäin vaativia ja vastuullisia tehtäviä. Kaupunginjohtaja esimerkiksi vastaa kaupungin elinkeinopolitiikan toteuttamisesta.
Kunnanpäättäjällä huikeasti vastuuta
Rovaniemen kaupungin sivuilla puolestaan kaupunginjohtajan tehtäviin kerrotaan kuuluvan esimerkiksi kaupunkistrategian valmistelu, henkilöstöorganisaation johtaminen, viestintä, edunvalvonta ja yhteistyö kaupungin ulkopuolelle sekä vastuu elinkeinojen, kansainvälisen yhteistyön sekä strategisesta maankäytöstä.
Pormestarin, kunnanjohtajan tai kaupunginjohtajan jatkuvana riesana on Suomessa käynnissä oleva rakennemuutos. Suomi kaupungistuu hurjaa vauhtia.
Se tarkoittaa haasteita niin kasvukeskuksille kuin taantuvillekin paikkakunnille. Kasvukeskuksissa haasteita tuovat asuntojen hintojen nousu ja kunnallisten palveluiden järjestämisen vaikeudet. Muuttotappiokunnissa ongelmana on heikkenevä huoltosuhde ja palveluiden katoaminen.
Siis sekä pienen kunnan että suuren kaupungin kaupunginjohtaja joutuu tämän megatrendin tuottamien ongelmien keskiöön. Kaupunginjohtaja tai pormestari on paljon vartijana.
Koska on kyse vaativasta ja vastuullisesta työstä, pitää siitä saada kunnon korvaus.
Pormestarin virka ei kiinnosta
Helsingin Sanomat kertoi täyttämättömästä Tuusulan pormestarin virasta. Pormestarimallista päätettiin jo viime kesänä, eikä virkaa ole vielä täytetty. HS:n mukaan ehdokkaaksi haluaa vain harva, ja osa Tuusulan poliittisista ryhmistä on jopa päättänyt olla asettamatta virallista pormestariehdokasta.
Tuusulan tehtävä ei komeasta tittelistään huolimatta ole mikään unelmatyö.
HS:n mukaan Tuusulassa on jo vuosia tehty repivää ja riitaisaa politiikkaa. Pormestari olisi helppo irtisanoa toimestaan, mikäli hänen valtuustoon tuomat esitykset tai työtapa ei miellytä.
Voisi kuvitella, että kun kyseessä on vaativa tehtävä johon ei löydy paljon halukkaita työnhakijoita, olisi palkkakin sen mukainen. Niin se menee yksityisellä sektorilla. Palkka muodostuu työn kysynnän ja tarjonnan tasapainosta, ja siksi esimerkiksi suuren pörssiyhtiön palkka voi olla jopa kuusinumeroinen luku.
HS:n selvityksen mukaan pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien keskimääräiset palkat ja bonukset olivat keskimäärin 1,0 miljoonaa euroa. Eivätkä tässä ole mukana edes kaikki korvaukset, kuten kannustimet tai lisäeläkemaksut.
Kunnanpäättäjän palkka on vain kalpea häivähdys yritysjohtajien palkoista.
Tuusulan pormestarin palkka on 7500 euroa. Siis niin hurjasti pienempi kuin pörssiyhtiöiden ylimmän johdon, ettei sitä viitsi edes laskea.
Voidaan tietenkin ajatella että esimerkiksi Nokian tai Koneen toimitusjohtajan tehtävä on merkittävämpi, vaativampi ja raskaampi kuin pienen kaupungin pormestarin. Tuusula on sitä paitsi hyvin pieni kunta, jonka väkiluku on vaivaiset 38 000. Silti ero on kohtuuton.
Miksi rehtori voi ansaita kunnanjohtajaa enemmän?
Ylen mukaan kunnanjohtajien palkoissa on suuria eroja. Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa kaupunginjohtajan vuosiansiot olivat yli 200 000 euroa. Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässäkin yli 150 000 euroa.
Pienissä kunnissa kunnanjohtajien vuosiansiot jäävät jopa alle 40 000 euron. Esimerkiksi Vehmaan johtaja Varsinais-Suomessa sai tyytyä 36 000 euroon. Useassa pikkukunnassa liikutaan 45- 50 000 euron tuntumassa. Tulot jäävät viisi kuusi kertaa suurten kaupunkien huipputuloja pienemmäksi.
Vehmaan kunnanjohtajan kuukausiansiot olivat siis alle 3000 euroa. Vertailun vuoksi: peruskoulun rehtorin palkka vaihtelee noin 3700 – 4750 euron välillä. Kaikki kunnia rehtorin työlle, mutta kuka voi vakavissaan väittää, että rehtorin työ on vaativampaa kuin kunnanjohtajan työ?
Sitä paitsi kaupungin ylimmän virkamiehen saama korvaus pitää olla sellainen, että tehtävään on tarpeeksi hakijoita. Vain siten kaupunkilaisilla on mahdollisuus saada pätevä ja aikaansaava päätöksentekijä yhteisiä asioita hoitamaan.