Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksilla oli rahoitusvaroja kesäkuun lopussa 301,4 miljardia euroa ja velkaa 157,5 miljardia. Rahoitusvarojen ja velkojen erotus, nettorahoitusvarat, nousivat lähes 144 miljardiin.
Nettorahoitusvarat kasvoivat vuoden 2017 toisen neljänneksen aikana 3,0 miljardilla eurolla. Veloissa kasvua oli 1,7 miljardia edellisestä neljänneksestä ja varoissa 4,7 miljardia. Nettorahoitusvarojen kasvu jatkui viidettä neljännestä peräkkäin.
Kotitalouksien nettorahoitusvarojen muutos edellisestä neljänneksestä

Kotitaloudet saivat hallussapitovoittoja yhteensä 3,1 miljardia euroa, josta suurin osa, 2,2 miljardia, kertyi noteeratuista osakkeista. Hallussapitovoittojen ohella kotitalouksien rahoitusvarojen tasoa nosti positiivinen sijoitusvirta. Kotitaloudet tekivät uusia sijoituksia rahoitusvaroihin huhti–kesäkuussa 1,6 miljardilla eurolla enemmän kuin ne vetivät sijoituksiaan pois rahoitusvaroista.
Lompakkoihin sekä käyttötileille ja muihin siirtokelpoisiin talletuksiin virtasi varoja nettomääräisesti 2,3 miljardin euron edestä esimerkiksi yritysten keväisen osingonmaksun ansiosta. Nettolisäystä oli myös rahastosijoituksissa, mutta sijoitukset noteerattuihin osakkeisiin, määräaikaistalletuksiin ja velkapapereihin vähenivät nettomääräisesti.
Tilastokeskuksen mukaan kehitys on ollut samansuuntaista useimpina neljänneksinä viime vuosina. Talletusten osuus kaikista kotitalouksien rahoitusvaroista oli kesäkuun lopussa 28,3 prosenttia.
Kotitalouksien lainavelat kasvoivat vuoden 2017 toisella neljänneksellä 145 miljardiin euroon. Kotitalouksien velkaantumisaste nousi 1,2 prosenttiyksikköä edellisestä neljänneksestä 127,6 prosenttiin. Kotitalouksien velkaantumisaste lasketaan suhteuttamalla lainavelkojen määrä neljänneksen lopussa edeltävien neljän vuosineljänneksen yhteenlaskettuun käytettävissä olevaan tuloon.