Yritysuutisten superkeskiviikko tarjosi värikkään pörssipäivän

Tiistaina nähtiin värikkäitä käänteitä markkinoilla yritysuutisten myötä. Teräksen ylikapasiteetti sai ThyssenKruppin ja Tata Steelin yhdistämään voimansa. Helsingin pörssissä Fortum ja Orava Asuntorahasto olivat päivän puheenaiheita.
Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen

Saksalainen ThyssenKrupp kertoi keskiviikkona, että se aikoo yhdistää teräsliiketoimintansa intialaisen teräsyhtiö Tata Steelin kanssa. Omistusosuuksiltaan 50/50 yhteisyrityksen on määrä tuoda synergioita 400-600 miljoonaa euroa vuodessa.

ThyssenKruppin mukaan tavoitteena on muodostaa Euroopan johtava teräslevytoimija, jonka fokus on laadussa, teknologiajohtajuudessa sekä kestävässä ja kilpailukykyisessä kustannusrakenteessa. Uudesta yhtiöstä tulisi Euroopan toiseksi suurin teräsyhtiö (ArcelorMittalin jälkeen). Yhdistyminen vaatii vielä Euroopan Unionin viranomaisten hyväksynnän. ThyseenKruppin osake päätyi uutisen myötä keskiviikkona 3,05 % plussalle.

Fortum havittelee saksalaista Uniperia

Fortum (+4,19 %) oli Helsingin pörssin päivän vaihdetuin osake. Yhtiö kertoi keskiviikkona aikovansa tehdä ostotarjouksen saksalaisesta Uniperista. Fortum neuvottelee yrityskaupasta Uniperin suurimman yksittäisen omistajan E.ON:in kanssa. E.ON omistaa Uniperista 46,65 %. Ostotarjouksen suuruus rahamääräisesti on 3,76 miljardia euroa. Uniperin markkina-arvo keskiviikon päätöskurssilla oli 8,13 miljardia euroa.

Fortumin johto kertoi, että ostaa mielellään myös suuremman osuuden Uniperista, mikäli saa sen 22 euron osakekohtaiseen hintaan. Uniperilla on noin 300 voimalaitosta, joista iso osa on Fortumin markkinoiden lähellä Euroopassa ja Venäjällä. Yhtiöltä löytyy kokonaisuudessaan monipuolinen tarjoama erilaisia energiamuotoja. Fortumin kannalta kiinnostava on mm. Uniperin vesivoimalat, joita yhtiöllä on yli 200 kappaletta Ruotsissa ja Saksassa. Yleisesti markkinoilla on arvioitu, että ostotarjous on Fortumin kannalta edullinen.

Orava asuntorahastosta kilpaileva vaihtotarjous

Pörssiyhtiö Elite Varainhoito antoi keskiviikkona indikatiivisen tarjouksen Orava Asuntorahastosta. Yhtiö tekemän tarjouksen pääkohdat ovat seuraavat:

  • Elite ehdottaa, että Orava Asuntorahaston hallitus päättäisi siirtää asunto-omaisuuden sellaisenaan kuin se on tällä hetkellä varoineen ja velkoineen apporttisijoituksena järjestelyä varten perustettavaan Eliten tytäryhtiön hallinnoimaan erikoissijoitusrahastoon (ESR).
  • Toteutuessaan Eliten ehdottaman järjestelyn lopputuloksena osakkeenomistajat saisivat arviolta noin 92 % Orava Asuntorahaston nykyisen asuntokannan nettoarvosta. Asuntokannan nettonykyarvo arvioitaisiin siirrossa vähintään kahden riippumattoman Keskuskauppakamarin hyväksymän kiinteistöarvioitsijan toimesta kauppa-arvomenetelmää käyttäen.
  • Elite ehdottaa myös, että Orava Asuntorahaston hallitus kutsuisi yhtiöhallituksen koolle päättämään de-listaamisesta ja purkamisesta (2/3 määräenemmistöpäätös). Purkamisessa Oravan osakkeenomistajat saisivat ESR:n osuuksia osakeomistuksien suhteessa, jolloin Oravan osakkeenomistaja voisi jatkaa asuntosijoittajana ESR:n sääntöjen mukaan lunastettavissa olevissa, likvidissä erikoissijoitusrahastossa.

Orava Asuntorahaston osakekohtainen nettovarallisuus (NAV per share) oli kesäkuun lopussa 9,95 euroa, joten osakkeenomistaja saisi vaihtotarjouksen myötä (nykyisellä NAV:lla) noin 9,15 eurolla Eliten erikoissijoitusrahaston osuuksia.

Keskeisimpänä riskinä Oravan osakkeenomistajan kannalta on, että asuntojen uudelleenarvioinnin seurauksena Orava Asuntorahaston asuntojen nettonykyarvo laskisi huomattavasti, mikä johtaisi luonnollisesti osakkeenomistajan näkökulmasta heikompaan rahasto-osuuksien vaihtohintaan. Lisäksi vaihtotarjoukseen sisältyy muut yrityskauppatilanteisiin liittyvät tyypilliset riskit, kuten mm. tarjouksen peruuntuminen (syystä tai toisesta) sekä mahdollisten kilpailevien tarjouksien vaikutukset.

Orava Asuntorahaston osakkeella käydään keskiviikkona iltapäivällä vaihtotarjouksen tiedottamisen jälkeen kauppaa noin 5,8 eurolla, joten sijoittajat hinnoittelevat osakekurssiin merkittäviä riskejä uuden asuntojen nettonykyarvon ja vaihtotarjouksen onnistumisen suhteen. Lisäksi REIT-mallin purkamisen mahdolliset veroseuraamukset ja mahdollisen uuden erikoissijoitusrahaston kulut heikentävät Orava Asuntorahaston osakkeenomistajien vaihtotarjouksesta saamaa tuottoa.

 

Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.

Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.

https://www.osakeliitto.fi/jasenyys/liity-jaseneksi/

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Mitä Fortum Uniper-yhtiöstä tavoittelee?

Seuraava artikkeli
palkansaaja toimisto konttori talous

Palkansaajien yleisin kuukausiansio on 2500 euroa - nelikymppisillä parhaat ansiot