Markkinakommentit

Nordea odottaa jenkkimarkkinoilta vahvaa tuloskautta

Jenkkiosakkeilta odotetaan yhä tuloskasvua. Odotusten ylittäminen on kuitenkin haastavaa.

Kolmannen vuosineljänneksen tuloskaus on pyörähtämässä pian käyntiin. Yhdysvalloissa alkava tuloskausi näyttää ennakkoon lupaavalta, arvioi Nordea viikkokatsauksessaan.

”Toisen vuosineljänneksen tulosten ennustetaan kasvavan 4,2 % vuodentakaiseen verrattuna, minkä odotetaan tukevan osakemarkkinoiden hyvää kehitystä”, pankki toteaa.

Toisaalta postiiiviset odotukset näkyvät jo osakekursseissa.

Nordean mukaan vahvaa tuloskasvua osataan kuitenkin jo odottaa kurssinousun myötä, joten odotuksien ylittäminen on vaikeampaa kuin vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Positiivista odotuksista huolimatta toimialojen välillä on melko merkittäviä eroja.

Energia-alan yhtiöiden odotetaan parantavan tuloksiaan Nordean mukaan eniten, kun toimiala toipuu vuodentakaisista raaka-ainehintojen pohjista. ”Esimerkiksi öljyn keskihinta kolmannella neljänneksellä asettui lähelle 50 dollaria, kun viime vuoden vertailujakson keskihinta oli noin 45 dollaria.”

Myös alla oleva Factsetin twiitin kuvaaja osoittaa, kuinka selvästi energiasektorin tulosodotukset poikkeavat muista toimialoista.

Samoin teknologia-alan yhtiöt ovat pankin mukaan hyvässä vedossa ja erityisesti puolijohdevalmistajien tuloskasvun ennustetaan olevan vahvaa.

Kulutustavarasektorin tulosten odotetaan puolestaan laskeneen eniten autosektorin painaessa toimialan tulosennusteet pakkaselle.

Vuodentakaiseen verrattuna autosektorin tulosten ennustetaan laskeneen 23 prosenttia. Nordean mukaan yhtiötasolla suurin yksittäin selittäjä on Globaalista mallisalkustakin löytyvä vahvasti viimeaikoina noussut General Motors, jonka osakekohtaisen tuloksen ennustetaan laskeneen 1,12 dollariin vuodentakaisesta 1,72 dollarista.

Kovat tulosodotukset näkyvät ennustetuilla osakekohtaisilla tuloksilla lasketussa koko indeksin P/E-kertoimessa. Factsetin mukaan tämä S&P 500 -osakeindeksin P/E-kerroin on nyt tasolla 18x, mikä on selvästi yli 10 vuoden keskimääräisen 14,1x tason.

Kommentoi
Ylös
>