Outokumpu petti odotukset ja osakekurssi niiasi

Teräsyhtiön tulos jäi tappiolle kolmannella vuosineljänneksellä.
Outokumpu teräsyhtiö terästuotanto talous sijoittaminen osakkeet Outokumpu teräsyhtiö terästuotanto talous sijoittaminen osakkeet
Kuva: Outokumpu Oyj.

Outokumpu osakekurssi osakkeet

Tulos ennen veroja oli -25 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten kolmannella kvartaalilla oli 13 miljoonaa euroa.

Tulosheikennys oli myös odotuksia heikompi. Analyytikot olivat odottaneet vajaan 40 miljoonan euron liiketulosta, mutta toteuma jäi yhdeksään miljoonaan.

Vaikka kustannukset laskivat edelleen, Europe-liiketoiminta-alueella perushinnat nousivat ja Americas-liiketoiminta-alueen toimitusmäärät kasvoivat, kannattavuus heikkeni edellisvuodesta johtuen 41 miljoonan euron raaka-aineisiin liittyvistä varasto- ja metalli-johdannaistappioista sekä ja ulkopuolisen toimittajan tuotanto-ongelmista Americas-liiketoiminta-alueella. Vertailukaudella tulokseen vaikutti myönteisesti 22 miljoonan euron luottotappiovarauksen purku.

Näin Outokummun tulosta kommentoi toimitusjohtaja Roeland Baan.

”Outokummun kolmannen neljänneksen tulos heijasteli kausivaihtelua, ja oikaistu käyttökate laski 56 miljoonaan euroon. Kaudelle tyypillisen notkahduksen lisäksi kannattavuutta painoivat ferrokromin tuotantomäärien lasku sekä raaka-ainevarastoihin liittyvät ajoitus- ja suojausvaikutukset. Ulkopuolisen toimittajan tuotanto-ongelmat heikensivät Americas-liiketoiminta-alueen kannattavuutta huomattavasti.”

Teräsyhtiön toimenpiteet velan vähentämiseksi ovat tuottaneet tulosta. Baanin mukaan kolmannen neljänneksen kassavirta oli hyvällä tasolla, 126 miljoonaa euroa.

”Nettovelka laski 1 130 miljoonaan euroon, mikä osoittaa, että etenemme hyvin kohti tavoitettamme vähentää nettovelka alle 1,1 miljardin euron tämän vuoden loppuun mennessä”, toimitusjohtaja toteaa.

Outokumpu odottaa viimeisellä vuosineljänneksellä kannattavuuden paranevan hyvän markkinatilanteen tukemana kysynnän ollessa hyvää tärkeimmillä markkina-alueilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Nokia osakekurssi osakkeet pörssi sijoittaminen talous

Nokian ristiriitainen tulos säikäytti sijoittajat - osake lähes 15% syöksyssä

Seuraava artikkeli
Pankkien murros case Amazon kertoo siitä miten Amazon siirtyy pankkisektorille.

Amazonilta huipputulos