Yrityslainamarkkinoilla vallitsee liian euforinen tila tällä hetkellä, toteaa Mandatum Lifen korkosijoitusjohtaja Juhani Lehtonen sijoituspalvelutalon artikkelissa.
”Markkinatilanne on ollut yrityksille suotuisa, sillä lainoja voi laskea liikkeelle hyvin matalilla tuottotasoilla ja kevyillä lainaehdoilla. Riskille ei monestikaan saa riittävästi kompensaatiota”, Lehtonen päättelee.
Lehtosen mukaan yritykset uudelleenrahoittavat lainapakettejaan ja onnistuvat lukitsemaan monessa tapauksessa rahoituksensa kustannuksen sellaiselle tasolle, joka jättää tarkan korkosijoittajan pois kyydistä.
Sijoittajan on oltava hyvin perillä siitä, miksi yritys hakee rahoitusta.
”Kun markkinoilta saa rahoitusta aika helposti, usein sijoittajilta unohtuu tukku kysymyksiä. Siksi olemme olleet hyvin valikoivasti mukana näissä kinkereissä. On katsottava tarkkaan, mihin lähtee mukaan ja minkä vuoksi yritys hakee rahoitusta”, Lehtonen korostaa.
Euroopan keskuspankki on toistaiseksi haalinut valtavan määrän joukkolainoja taseeseensa, ja markkinoilla on siksi tällä hetkellä kovin pieni puskuri luottohäiriöasteiden nousulle.
”Vallitseva luottoriskipreemiotaso esimerkiksi eurooppalaisella high yield -markkinalla ei sisällä juuri minkäänlaista puskuria sille, että luottohäiriöasteet palautuisivat edes pidemmän aikavälin keskiarvoon”, Lehtonen sanoo.
Pohjoismaissa riskit on Lehtosen mielestä useammin järkevämmin hinnoiteltu.
”Pohjoismaisella high yield -markkinalla voi päästä noin viiden prosentin tuottotasoille. Lisäksi monet vaihtuvakorkoiset lainat tarjoavat suojaa korkojen nousua vastaan”.