Bitcoinin taustalla oleva lohkoketju on teknologinen innovaatio, joka on sovellettavissa moniin käyttötarkoituksiin, joissa seurataan omistajuuden matkaa digitaalisesti, toteaa LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nurmiaho.
”Kun lisäksi kryptovaluutan julkisen ja siten energiasyöpön tietokantarakenteen voi korvata luotettujen tahojen ylläpitämäksi, niin lohkoketjujen käyttömahdollisuudet tuntuvat rajattomilta. Tulevaisuuden sovellukset voivat liittyä yleisemmin digitalisaatioon, keinoälyyn, älykkäisiin sopimuksiin ja esineiden internettiin. Teknologisena innovaationa Bitcoinin esittelemä lohkoketju on muodostumassa kiintotähdeksi”, ekonomisti toteaa.
Bitcoinin menestys on ironisesti kuitenkin sen suurin uhka, Nummiaho väittää.
”Sen käyttökapasiteetti on nykymuodossaan rajallinen ja arvo epävakaa. Samanaikaisesti kun pankit pakotetaan asentamaan turvakaiteita, niin tutkan alla Bitcoin lentää ohi äänivallit murtuen.”
Lisäksi sääntelyn kiristyminen, esimerkiksi kryptovaluuttojen välitystoiminnassa on ekonomistin mielestä vain ajankysymys. ”Rahoitusinnovaationa Bitcoin voi nykyisestä huumasta huolimatta osoittautua tähdenlennoksi.”
Toisaalta Bitcoin on käyttäjiensä jatkuvasti kehittämä, joten se voi kehittyä vastaamaan nykyisiin isoihin odotuksiin. Bitcoinilla on tosin jo kilpailijana useita satoja muita kryptovaluuttoja, jotka voivat ajaa tylysti ohitse, Nummiaho muistuttaa.
Lisäksi pidemmälle katsottaessa keskuspankit voivat ottaa käyttöön nykyisen laillisen maksuvälineen myös digitaalisen rahan muodossa.
”Todennäköisimmin Bitcoinista ei koskaan tule muodostumaan globaalin rahoitusjärjestelmän kiintotähteä, mutta se voi myös välttää tähdenlennon kohtalon ja jäädä valuuttataivaan kääpiötähdeksi, jolla on oma vakiintunut käyttäjäkuntansa”, ekonomisti arvelee.
Coinmotion - SalkunRakentaja - yhteistyötarjous!
Coinmotionin kautta voit ostaa, myydä ja säilyttää bitcoineja turvallisesti. Avaa tili Coinmotion-palveluun. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1% treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).