EU tiukentaa Bitcoinia ja kryptovaluuttoja koskevia sääntöjä

Uusien sääntöjen tarkoituksena on taistella terrorismia, veronkiertoa ja rahanpesua vastaan.
euroopan unioni euromaat talous euroopan unioni euromaat talous

Euroopan Unionin neuvosto sekä Euroopan parlamentti ovat päättäneet uusista Bitcoinia ja muita kryptovaluuttoja koskevista säännöistä. Säännöt asettavat monia uusia ylikansallisia lainsäädännöllisiä vaatimuksia Bitcoin- ja kryptorahayrityksille.

Esimerkiksi EU:ssa toimivien Bitcoin-pörssien ja Bitcoin-lompakkopalveluiden on varmistettava jatkossa asiakkaidensa henkilöllisyys. Lisäksi uudet säännöt mahdollistavat viranomaisten pääsyn Bitcoin-palveluntarjoajien tietoihin.

Sääntely tullaan ajamaan EU:n jäsenvaltioihin direktiivinä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että että jäsenvaltiot saavat itse päättää, millä tavalla ne säätävät direktiivin vaatimukset osaksi lainsäädäntöään.

Bittiraha.fi-sivuston mukaan esimerkiksi Suomessa jo nykyinen lainsäädäntö vastaa monilta osin direktiivien vaatimuksiin, minkä vuoksi direktiivi tulee todennäköisesti vaikuttamaan Suomen lainsäädäntöön vähemmän kuin monien muiden jäsenvaltioiden lainsäädäntöön.

EU-maiden tulee ottaa direktiivi osaksi lainsäädäntöään 18 kuukauden sisällä. Kuitenkin osa jäsenvaltioista, kuten Malta, Luxemburg, Irlanti, Kypros ja Iso-Britannia, ovat uutta säännöstä vastaan.

Korruptiota vastaan taisteleva Transparency International on uudesta sääntelystä tyytyväinen. Järjestö pitää päätöstä ”läpimurtona”.

Bitcoinist.com-sivuston mukaan uudet säännökset ovat merkittävä muutos, jotka osoittavat, etteivät viranomaiset enää hyväksy asiakkaittensa nimettömyyttä.

Coinmotion​ ​-​ ​SalkunRakentaja ​-​ ​yhteistyötarjous!

Coinmotionin​ ​kautta​ ​voit​ ​ostaa, myydä​ ​ja​ ​säilyttää​ ​bitcoineja​ ​turvallisesti.​ Avaa​ ​tili​ ​Coinmotion-palveluun.​ ​Käyttämällä​ ​alennuskoodia​ ​SRFI17X,​ ​saat​ ​1% treidauskulut​ ​ensimmäiselle​ ​kuukaudelle​ ​(50%​ ​alennus).

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen

Vahvaa kurssinousua optimismin kasvaessa USA:n verouudistuksen osalta

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Salkunhoitaja: Osakkeiden kurssinousu edellyttää jatkossa odotuksia parempaa tuloskehitystä