Hypon pääekonomisti: Aktiivimalli luo valetyöllisiä

Työttömien aktivoimiseen tähtäävä aktiivimalli saattaa parantaa työllisyyttä näennäisesti, varoittaa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.
Juhana Brotherus pääekonomisti Hypo Juhana Brotherus pääekonomisti Hypo

Työttömien aktivointiin tähtäävä aktiivimalli on herättänyt närää laajalla rintamalla. Työmarkkinajärjestöjen ja oppositiopuolueiden vastustuksen lisäksi aktiivimallin kumoamiseksi on käynnistetty kansalaisaloite.

Aktiivimallilla on ollut myös puolustajansa.

Esimerkiksi kokoomuksen kansaedustaja Susanna Koski toteaa, että työttömien aktivoimiseen tähtäävä aktiivimalli ei ole täydellinen, mutta on varsin kohtuullista odottaa yksilön itsensä ottavan vastuuta omasta toimeentulostaan

Vastustukselle löytyy hyviä syitä, toteaa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.

Hypon tuoreessa talouskatsauksessa Broherus toteaa, että mallista löytyy Tanskasta tuttua keppiä, mutta ei juuri porkkanoita työttömille, työvoimatoimistoille ei tule lisäresursseja ja aktivointi auttaa lähinnä tuoreita työttömiä, mutta pitkäaikaistyöttömille malli on suora leikkaus tai kiusantekoa.

Yksi ikävimpiä puolia mallissa on pääekonomistin mukaan sen antama viesti: työhön joudutaan, eikä päästä. Kannustavuutta ei saisi unohtaa.

Suomen työmarkkinat vaativat Brotheruksen mukaan kuitenkin uudistusta ja yksi looginen liike on askel aktiivimallin eli Tanskan suuntaan.

”Se saattaakin olla salainen syy nykyiselle raivokkaalle reaktiolle. Jos aktiivimalli toimiikin, on tulevaisuudessa helppo kiristää ruuvia leikkaamalla työttömyysturvaa enemmän ja vaatimalla suurempaa aktiivisuutta.”

Aktiivimallin synnyttämä kohu on Brotheruksen mielestä yllättänyt hallituksen ”housut kintuissa”.

”Poliittinen riski realisoituu viimeistään seuraavissa vaaleissa. Synkintä olisi aktiivimallin kumoaminen ilman uusia parannuksia Suomen passivoivaan työttömyysturvaan.”

Brotheruksen mielestä aktiivimallin yksi positiivisimpia puolia on onnekas ja oppikirjamainen ajoitus.

”Patistelu töihin onnistuu parhaiten, kun talous ja työmarkkinat vetävät eli juuri nyt. Uudistus parantaa työllisyyttä ja tuo tilaa lisäkasvulle tänä ja ensi vuonna.”

Brotheruksen mielestä aktiivimallin tarkat työllisyysvaikutukset jäävät toimeenpanotavan takia arvailujen varaan.

”Lakimuutos kaunistelee keinotekoisesti työttömyystilastoja, sillä vain yksi tunti töitä viikossa riittää luokittelemaan henkilön työttömästä työlliseksi. Valetyöllisten määrä tilastoissa voi moninkertaistua nopeasti ja laskea näennäisesti työttömyyslukuja.”

Hallituksen esityksen mukaan aktiivimallin odotetaan lisäävän työllisyyttä 5 000–12 000 henkilötyövuodella.

Työttömyyden laskentamalli, jossa vähäisenkin määrän työtä tekevä henkilö lasketaan työlliseksi, ei ole suomalainen erikoisuus. Laskentatapa on kansainvälinen, jotta eri maiden työllisyyslukujen vertailu sujuisi ketterämmin.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Stockmannilta taas tulosvaroitus – analyytikko vaatii yhtiörakenteen purkamista

Seuraava artikkeli
lapsi raha oma talous raha-asia

Tälläisella kasvatuksella vältät lapsesi joutumasta maksuvaikeuksiin