Indikaattorit

Euroalueen ostopäällikköindeksit odotuksia heikommat

Euroalueen talouskehitystä ennakoiva ostopäällikköindeksi eli PMI laski tammikuun 58,8 pisteestä 57,5 helmikuussa.

euroalue PMI ostopäällikköindeksi suhdanneindikaattori talous

Kuva: Chris Williamson, IHS Markit -yhtiön pääekonomisti.

Euroalueen talouskehitystä ennakoiva ostopäällikköindeksi eli PMI laski tammikuun 58,8 pisteestä 57,5 helmikuussa.

Ekonomistit eivät olleet odottaneet tässä vaiheessa suhdannekiertoa PMI:n laskua. Handelsbanken muistuttaa kuitenkin, että euroalueen PMI-lukemat ovat edelleen erittäin korkeat.

”Teollisuuden ja palvelut yhdistävä luku tuli yli kymmenen vuoden ennätystasoltaan 58,8:sta alas 57,5:een, joka on toki edelleen erittäin vahva taso. Lasku oli siinä mielessä odotettu, ettei näin korkeita lukemia pidettykään erityisen kestävinä”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.

Osasyy ostopäällikkölukujen laskulle on finanssimarkkinoiden heilunta, Handelsbanken uskoo.

”Finanssimarkkinoiden ravistelu näkyi erityisesti palvelupuolella, johon vaikutti myös työmarkkinoiden tasaantunut data. Lukuja voidaan ehkä pitää hienoisena pettymyksenä, mutta ne ovat yhä vahvalla tasolla. Jää nähtäväksi onko tämä pidemmän alamäen alku vai ainoastaan kevyt notkahdus erittäin vahvalta tasolta finanssimarkkinoiden ravistelun seurauksena.”

Pankin mukaan ostopäällikkölukujen heikkeneminen jakautui teollisuuden ja palvelualojen välille tasaisesti. Teollisuuden näkymiä luultavasti painoi alas vahvistunut euron kurssi ja heikentyneet PMI-luvut muilta markkinoilta, pankki uskoo.

Handelsbanken ei usko, että euroalueen keskuspankki EKP olisi erityisen huolissaan tästä laskusta.

HIS Markit -yhtiön pääekonomisti Chris Williamson kommentoi ostopäällikkölukemia Twitterissä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös