Sijoitusideat

Innofactor saa Evliltä ostosuosituksen tulosvaroituksesta huolimatta

Sijoittajien kannalta on keskeistä, ovatko pilvipalveluita tarjoavan Innofactorin ongelmat tilapäisiä.

Sijoittajien kannalta on keskeistä, ovatko pilvipalveluita tarjoavan Innofactorin ongelmat tilapäisiä.

Innofactor antoi tulosvaroituksen helmikuun alussa. Yhtiö kertoi neljännen vuosineljänneksen käyttökatteen jäävän 0,7 miljoonaan euroon, kun kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa yhtiö arvioi viimeisen kvartaalin käyttökatteen olevan kaksi miljoonaa euroa.

Yhtiö piti ennallaan aiemman julkistamansa 2017 vuoden ohjaustiedon, jonka mukaan Innofactorin liikevaihto kasvaa edellisestä vuodesta 2016, jolloin liikevaihto oli 59,6 miljoonaa euroa ja käyttökate jää vuodesta 2016, jolloin käyttökate oli 4,8 miljoonaa euroa.

Innofactor oli aiemmin indikoinut odotetun kannattavuuden parannuksen terveellisemmälle tasolle neljännen kvartaalin aikana ja tulosvaroituksen sekä edeltävien kahden heikomman neljännesten myötä näkyvyys yhtiön kehitykseen pysyy heikkona, toteaa Evli aamukatsauksessaan.

Kahden heikomman vuosineljänneksen jälkeen Innofactor uskoo tuloksen yhteydessä odottavansa kannattavuuden parantuvan terveellisemmälle tasolle neljännen vuosineljänneksen aikana. Evlin mukaan tämä antoi pientä tukea kannattavuusongelmien tilapäisyydestä.

”Q3:n heikko tulos johtui pitkälti kertaluonteisista projekteihin liittyvistä tappiokirjauksista. On mahdollista, että vastaavia kirjauksia on tehty vielä Q4:n aikana mutta Innofactorin kannattavuutta on jo aiemmin painanut myös Tanskan toimintojen kannattavuus, mikä taas voisi viitata jatkuviin kannattavuushaasteisiin. Ilman yhtiön antamaa selitystä tulosvaroitukselle näkyvyys yhtiön kehitykseen pysyy alhaisena”, Evli toteaa

Koska vuodesta 2017 on tulossa Evlin mukaan Innofactorille heikko vuosi kannattavuuden ja orgaanisen kasvun osalta ja näkyvyyden ollessa alhainen ohjeistus vuodelle 2018 tulee olemaan merkityksellinen.

”Odotamme ohjeistuksen heijastavan lievää liikevaihdon kasvua ja selvää kannattavuusparannusta. Olemme laskeneet ennusteitamme tuleville vuosille varsinkin liikevoiton osalta (-26 % 2018E ja -29 % 2019E). Jos tulosvaroitus johtuu enemmän jatkuneista kannattavuusongelmista kuin kertaluonteisista eristä tulee tämä vaikuttamaan ennusteisiimme.”

Evli laski Innofactorin tavoitehintaa heijastamaan muuttuneita ennusteitamme ja hinnoittelee osakkeen pienellä alennuksella verrokkeihin huomioiden heikon näkyvyyden yhtiön kehitykseen. Evlin kuluvan vuoden tulosennusteella laskettu Innofactorin P/E-kerroin on 17,3x.

Evli laski ennusteita ja tavoitehintaa aiemmasta 1,25 eurosta 1,0 euroon ja säilyttää OSTA-suosituksen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös